Hoitovirhe teki Johannan elämästä painajaisen

Arvioiden mukaan jopa joka kymmenes potilas kohtaa sairaalahoidon aikana jonkinasteisen hoitovirheen. Joka sadannen kohdalla vahinko on vakava. Maikkarin Asian ytimessä.doc: Hoitovirheen uhrit tutkii asiaa kolmen tapauksen kautta.

Video: Aku Louhimies suosittelee sotaelokuvia

Johanna Haukijärvi, Sini Suurmäki ja Janne Jokinen kokevat, että Suomen hoitojärjestelmä on pettänyt heidät. Sinin väärä diagnoosi esimerkiksi syvensi itsetuhoisen nuoren oireilua, joka päättyi jalkojen amputaatioon.

– Minulle aloitettiin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön lääke, joka kuitenkin pahensi minun mielenterveysoireitani. Se päätyi itsemurhayritykseen ja pitkän aikavälin seurauksena minun molemmat jalkani amputoitiin, Sini kertoo.

– Sen perään todettiin, että minulle tehty diagnoosi ja lääkitys olivat alun alkaenkin vääriä.

Johannan pahasti pieleen mennyt sappileikkaus taas vei hänet kuukausiksi teho-osastolle ja lopulta työkyvyttömäksi.

– Sinulle on sanottu, että olet yksi ehkä Suomen viiden pahiten telotun joukossa, dokumentin tekijä Terhi Romo aloittaa Johannan haastattelun.

Sini esittelee Terhi Romon dokumentissa uusia jalkojaan.

Pieleen menneen operaation johdosta Johannan suolistoon jäi reikä ja uloste valui elimistöön. Johanna tehtiin lukemattomia uusia leikkauksia ja hän oli sairaalassa yhteensä vuoden ja kolmen kuukauden ajan.

– En muista siitä ajasta mitään. Hoitajat sanoivat tästä kuvasta, että minä olen elävä kuollut. Kun näin itseni ensimmäistä kertaa peilistä, pelkäsin itseäni, Johanna kertoo.

Teho-osastolla Johanna elvytettiin viisi kertaa.

– Hurjaa! Olen lukenut papereista noista tapahtumista. Jos olisin saanut itse päättää, niin minut olisi kyllä saanut päästää pois täältä, Johanna kertoo.

Johanna olisi halunnut, että vastuullinen lääkäri olisi myöntänyt virheensä.

– Sanoin, että olen itsekin hoitaja ja kaikki me teemme virheitä. Lääkäri kysyi, että mitä minä haluan häneltä. Sanoin, että en minä oikeastaan muuta halua kuin hänen sanovan ”anteeksi”, Johanna muistelee.

– Lääkäri totesi, että ”minä en ole sinulle anteeksipyyntöä velkaa”. Tämän kuvan esittämän tilanteen takia olisi ollut minulle tärkeää, että hän olisi pyytänyt anteeksi, Johanna osoittaa valokuvaa.

Johanna ei itse muista sairaala-ajoistaan mitään.

Janne puolestaan kaatui työpaikan käytävällä kotiin lähtiessään ja selkä vaurioitui.

– Minut leikattiin väärillä kuvilla. On myönnettykin se virhe, että minut olisi pitänyt kuvata vielä ennen leikkausta, Janne kertoo.

Jannelta katkesi kaksi hermoa. Tämä heikentää merkittävästi vasemman jalan kävelykykyä. Koko vasen jalkateräkin on täysin tunnoton.

– Pystyisin puukolla kaivelemaan, enkä tuntisi mitään, Janne havainnollistaa.

Toisaalta kivut muualle vartaloon ovat valtavat ja kouristuksia aiheuttavia. Niihin Janne käyttää jatkuvasti voimakkaita lääkkeitä. Paluu työelämään on vaikeaa, ellei mahdotonta.

Janne kärsii pahoista kivuista.

– En pysty palaamaan niihin ammatteihin, joita olen koko elämäni tehnyt. Se on kirurgien toimesta sanottu ihan päin naamaa, että kyllä se oli siinä, Janne kertoo.

– Vakuutusyhtiö on ilmoittanut, etteivät he lähde tukemaan minun uudelleenkouluttautumistani, koska olen niin rikkinäinen, Janne avaa lohdutonta tilannettaan.

Asian ytimessä.doc: Hoitovirheen uhrit MTV3:lla sunnuntaina 1.11. kello 23.06.

Related Posts

‘Come home’: Son of Limerick woman feared murdered makes emotional appeal

A vigil was held for Ms Mullane on Tuesday | PICTURE: FACEBOOK THE SON of a missing Limerick woman, who is feared to have been murdered, has…

Political heavyweights gather in Limerick to bid farewell to Gerry Collins

Former minister Gerry Collins’ coffin, draped in the Irish Tricolour, being shouldered out of Abbeyfeale Church | PICTURE: BRENDAN GLEESON THEN MINISTER for Foreign Affairs Gerry Collins…

Dramatic scenes as Limerick gardai seize crack cocaine in major operation

A still from a video, which has been widely shared on social media, of the garda operation GARDAI in Limerick have seized a quantity of crack cocaine…

Limerick mum-of-three appears in court after being charged with €644k heroin and cocaine seizure

A LIMERICK mother-of-three who is charged in connection with a large cocaine and heroin seizure appeared before the court on Tuesday. Karen McGarry, aged 48, of Glendale…

“W tym samym czasie w kancelarii Beren pojawia się coraz bardziej niepokojąca sytuacja. Prawniczka wyciąga z szuflady teczkę oznaczoną jako wersja awaryjna. Obok niej leżą kolczyki, na…

Beyza, która przez długi czas próbowała kontrolować sytuację i ukrywać niewygodne fakty, coraz bardziej traci grunt pod nogami. Wyniki DNA stawiają ją w niezwykle trudnym położeniu, a…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page