TTK-tippuja Linda Sällström sai Valtteri-opelta napakan kuitin: “Katsotaan, että…”

Linda Sällström ja Valtteri Palin tippuivat Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta.

Linda Sällström lähti mukaan Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan opettajanaan Valtteri Palin.

Linda Sällström, 38, on ex-jalkapalloilija ja Suomen jalkapalloilun suurimpia nimiä. Hänet tunnetaan erityisesti Helmareiden kaikkien aikojen parhaana maalintekijänä.

Sunnuntaina 1.11. TTK:ssa tanssittiin läheisille. Sällström omisti tanssin puolisolleen Marenalle.

Linda Sällström ja Valtteri Palin joutuivat jättämään TTK-parketin. Tuomareiden pisteissä he olivat illan toiseksi huonoin pari, mutta yleisöäänet eivät riittäneet ja leikki jäi kesken.

Lue lisää: TTK-Linda Sällströmin tyttöystävä paljastui – Hän on mysteerirakas

Tippumisuutisen jälkeen Sällström avasi tuntemuksiaan näin:

-Päällimmäisenä tunteena mulla on kiitollisuus, että olen saanut kokea tämmöisen. Ja olen saanut tanssia Valtterin kanssa. Olen niin kiitollinen, että sain just Valtterin pariksi ja olen kiitollinen kaikesta kannustuksesta ja kaikista äänistä ja kaikista tanssikavereista. Tämä on ollut fantastinen matka, Sällström hehkutti.

Valtteri Palinilta tuli varsin napakka vastaus, kun kysyttiin tanssikumppanin parhainta ominaisuutta.

-Ehdottomasti Lindan asenne, heittäytyväinen ja toki myös persoona. Linda on ihana tyyppi ja meistä on tullut kavereita. Toivottavasti. Katsotaan, että vastaako se enää huomenna mun viesteihin, Valtteri Palin napautti.

Valtteri Palin kertoi, että on ollut ihana matka Lindan kanssa ja että hän on ylpeä Lindasta.

Sällström ja Palin saapuivat MTV Uutisten haastatteluun heti suoran lähetyksen päätyttyä. Kisa jäi kesken, mutta kaksikko vaikutti olevan iloisissa tunnelmissa.

-Mä oon päässyt niin paljon pidemmälle, kuin osasin ikinä kuvitella. Valtteri on opettanut minut tanssimaan tosi hyvin. Näen, että olen tässä voittaja, vaikka tänään lähdenkin kotiin, Sällström kertoi TTK-jatkot videolla.

Sällström-Palin -tanssipari kisasi TTK:ssa saaden välillä hieman parempia ja välillä hieman alhaisempia pisteitä. He olivat mm. illan paras pari Quickstepillään.

Sunnuntaina Matti Leino ja Kia Lehmuskoski olivat illan paras pari. He keräsivät tuomareilta kymppirivin jivellään You Can’t Stop the Beat -kappaleen tahtiin.

Yllättäen Anni Ihamäki ja Anssi Heikkilä olivat pudotusuhan alla, mutta heidän kisansa jatkui.

Lue lisää: TTK: Kia Lehmuskoski lataa suorat sanat Matti Leinosta: “Mun mielestä tässä on…”

TTK-jatkot MTV Katsomo

Tanssii Tähtien Kanssa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19.30

Related Posts

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Exä tsemppaamassa yleisössä Yllättäeп…

Number of traffic wardens in Limerick set to nearly double

Number of traffic wardens in Limerick set to nearly double LIMERICK Live can confirm that four new traffic wardens have been appointed in Limerick, bringing the total…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page