
Suomirockin legenda Eppu Normaali pisti pillit pussiin vain kolmisen kuukautta sitten. Yhtye soitti jäähyväiskiertueensa viimeisen keikan elokuussa Tampereen Ratinan stadionilla.
Videolla Bisneshaukan syynissä Eppu Normaali:
Vuonna 1976 Ylöjärvellä perustetun bändin viimeisenä mainostettu kiertue keräsi valtavasti yleisöä. Pelkästään kolmea viimeistä keikkaa Ratinassa kävi katsomassa lähes 100 000 ihmistä.
Nyt Tampereelta kuitenkin kuuluu kummia. Levy-yhtiö Poko Rekords täyttää ensi vuonna 50, ja sen kunniaksi Tammelan Stadionilla järjestetään Suomirokkia stadionilla -suurkonsertti.
Martti Syrjä vierailee Manserock-orkesterin solistina.
- heinäkuuta järjestettävässä tapahtumassa lavalle nousee liuta tuttuja muusikoita. Keskiviikkona (4.11.) päivätyssä tiedotteessa kerrotaan, että Manserock-orkesterin solisteina vierailevat muiden muassa Toni Lähteenmäki, Costello Hautamäki sekä Jukka Takatalo.
Edellä mainittujen lisäksi solistina toimii myös Eppu Normaalista tuttu Martti Syrjä. Varsinainen yllätys piilee kuitenkin orkesterin soittajakokoonpanosta.
– Manserock-orkesterin muodostavat Eppu Normaalista tutut soittajat, kitaristi Juha Torvinen, basisti Sami Ruusukallio ja rumpali Aku Syrjä sekä kitaristi Kalle Alatalo ja kosketinsoittaja Kalle Ruusukallio, tiedotteessa kerrotaan.
Käytännössä vastikään keikkailun lopettanut Eppu Normaali siis tekee paluun lavalle jo ensi kesänä. Yhtyeen riveistä puuttuu ainoastaan kitaristi Mikko “Pantse” Syrjä.
Pantsen nimi loistaa konserttitiedotteessa poissaolollaan.
Epävirallisten Eppujen lisäksi konsertissa esiintyvät ensi keväänä uuden albumin julkaiseva Popeda sekä Yö.