IL: Nipa Neumannin elämä muuttuu – ”Jonkinlaiset vieroitusoireet”

Dingo-yhtyeestä tuttu Pertti ”Nipa” Neumann on kertonut Iltalehdelle uudesta elämänvaiheestaan.

Lue myös: Neumann julkaisi kuvan vanhemmasta pojastaan

Nipalla on kaksi aikuista poikaa: Noel ja Miska. Noel on jo muuttanut jokin aika sitten pois kotoa. Miskalla se on pian edessä. Hän on tällä hetkellä armeijassa.

Lue myös: Uskoisitko että Dingo teki viime vuonna käsittämättömän hyvän rahatuloksen

Neumann avautui haastattelussa tunnoistaan, jotka liittyvät lapsien muuttamisesta hänen luotaan pois.

– Aluksi se tuntui ihan kauhealta. Minulle tuli jopa jonkinlaiset vieroitusoireet. Tajusin konkreettisesti, että hemmetti, tässä tämä nuoriso lähtee omille teilleen, ja minun on hyväksyttävä se tosiasia, avautui Neumann.

– Se on outo tilanne, jota joutuu itse vähän käsittelemään. Koti on ollut vähän turhankin hiljainen. Mutta näin se elämä vaan vie, jatkoi hän vielä.

Nipa ei jää asumaan yksin, vaan hänen kanssaan samassa asunnossa asuu hänen naisystävänsä.

Nipa solmi ensimmäisen avioliittonsa nuoruuden rakkautensa Marikan kanssa. Hän meni naimisiin toisen kerran vuonna 2000. Morsian oli Diana Pitkämäki.

Diana on Noelin ja Miskan äiti. Nipan ja Dianan liittoa kesti vuoteen 2010 asti.

Lähde: Iltalehti

Related Posts

Huomasitko? Katja Ståhl teki erikoisen tempun tv:ssä

Suosikkijuontaja kujeili tv-ohjelman kuvauksissa. Katja Ståhl heittäytyi halloween-tunnelmaan viime viikonloppuna nähdyn Elämäni biisi -ohjelman kuvauksissa. Ohjelman Instagram-tilillä on julkaistu video, jolla Ståhl esitti vieraille klassisen kysymyksen. –…

Jury sworn in for Limerick woman Scarlett Faulkner’s murder trial

The late Scarlett Faulkner, of Longpavement, Limerick city A JURY has been sworn in for the trial of a woman and a teenage girl accused of murdering…

RIP: Search for missing 25-year-old man stood down as Gardaí issue tragic update

The search for a missing 25-year-old man who was reported missing on October 8, 2026, has been stood down following a heartbreaking update from Gardaí. Stephen Sheeran…

Gerry Collins: The Limerick man’s political story, told in his own words

‘I used to be referred to as Young Collins’: Gerry Collins recalled during his early years in politics IN NOVEMBER of 1967, Gerard Collins took his Dáil…

Muistatko Metsolat-sarjan Eevan? – näin hänellä menee nyt

Metsolat mυistetaaп ikoпiseпa ohjelmaпa, joka kertoi 1990-lυvυп elämästä Sυomessa. Leppävaaraп kotitilalla asυva Metsoloideп perhe valloitti sυomalaisteп tv-rυυdυt vυosiпa 1993–1995 ja ohjelmaп sυosio kaпtaa vielä täпäkiп päiväпä. Katso…

Wszystko w końcu wychodzi na jaw! Cihan poznaje prawdę, która może całkowicie zmienić jego życie i relacje z najbliższymi. Sinem i Melih nie zamierzają już dłużej milczeć….

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page