Chuck Russell löydettiin kuolleena kotoaan

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Chuck Russell on kuollut 74-vuotiaana. Hänet löydettiin keskiviikkona kuolleena kodistaan San Diegosta Kaliforniasta, kertoo The Guardian.

TMZ:n mukaan Russellin perhe kertoo ohjaajan kuolleen yllättäen. Paikallinen pelastuslaitos hälytettiin keskiviikkoiltapäivänä hänen kotiinsa ilmoituksen jälkeen, jonka mukaan asunnossa oli tajuton mies.

Ohjaajan asianajaja vahvisti kuoleman Varietylle. Kuolinsyytä ei ole toistaiseksi kerrottu.

Russell aloitti elokuvauransa vuonna 1981 kulttimaineeseen nousseen kauhuelokuvan Hell Nightin vastaavana tuottajana.

Russellin esikoisohjaus oli vuonna 1987 valmistunut A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors, jonka hän myös käsikirjoitti. Elokuvaa pidettiin onnistuneena paluuna kauhusarjan vahvimpien osien tasolle, sillä sitä edeltänyt jatko-osa oli saanut ristiriitaisen vastaanoton.

Todellinen läpimurto tuli kuitenkin vuonna 1994 ilmestyneen The Mask -elokuvan myötä, joka nosti Jim Carreyn ja Cameron Diazin maailmanlaajuiseen tähteyteen. Elokuvan erikoistehosteet keräsivät myös Oscar-ehdokkuuden.

Myöhemmin Russell ohjasi muun muassa Arnold Schwarzeneggerin tähdittämän toimintaelokuvan Eraser (1996) sekä kauhuelokuvan Bless the Child (2000), jonka pääosissa nähtiin Kim Basinger ja Christina Ricci. Vuonna 2002 hän ohjasi The Scorpion King -elokuvan, joka oli ensimmäinen elokuva, jossa Dwayne Johnson nähtiin pääosassa.

Russellin viimeiseksi ohjaustyöksi jäi vuonna 2024 valmistunut Witchboard, joka oli uusi versio vuoden 1986 samannimisestä kauhuelokuvasta.

Related Posts

Man jailed for Limerick hit-and-run that is linked to ‘very violent ongoing feud’

A MAN has been sent to prison following his involvement in a “feud-related incident” in Limerick city. Michael Shannon, aged 31, of Lenihan Avenue, Prospect, appeared before…

Sutinaa ja kiihkeitä suudelmia – Maajussi-Asko ja Miia-rakas intoutuivat intiimiin hetkeen

Maajussille morsian -sarjassa maajussi-Asko valitsi morsianehdokkaista Miian. Maajυssi-Asko ja Miia, kυva: MTV3 Maajυssille morsiaп ohjelmassa oп tehty lopυlliset valiппat. Askoп “akat” Maajυssi-Asko kυtsυi farmiviikolle kolme пaista: Miiaп,…

Outpouring of concern over disappearance of Limerick woman suspected to be murdered

Carrie Mullane (Noonan) | PICTURE: PSNI FRIENDS and family of missing Limerick woman Carrie Mullane (Noonan), along with members of the local community, have taken to social…

Eppu Normaali tekee yllätyspaluun

Suomirockin legenda Eppu Normaali pisti pillit pussiin vain kolmisen kuukautta sitten. Yhtye soitti jäähyväiskiertueensa viimeisen keikan elokuussa Tampereen Ratinan stadionilla.  Videolla Bisneshaukan syynissä Eppu Normaali: Vuonna 1976…

Huomasitko? Katja Ståhl teki erikoisen tempun tv:ssä

Suosikkijuontaja kujeili tv-ohjelman kuvauksissa. Katja Ståhl heittäytyi halloween-tunnelmaan viime viikonloppuna nähdyn Elämäni biisi -ohjelman kuvauksissa. Ohjelman Instagram-tilillä on julkaistu video, jolla Ståhl esitti vieraille klassisen kysymyksen. –…

Luetuimmat: Maajussi-Antti herkistyy: “Tunteita herännyt” – Yksi mutka matkassa

Maajussille morsian -sarja on tv-katsojien suosikki. Maajussi-Antti etsii rinnalleen rakasta Maajussille morsian tosi-tv-sarjassa. Maajussi-Antti on yrittäjä Kuopiosta, Maaningalta, jossa hän pyörittää noin 80 hehtaarin kasvinviljelytilaa jo neljännessä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page