Mika Poutala leikattiin – ”Jouduttiin amputoimaan”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala joutui vakavaan onnettomuuteen omalla tontillaan.

Poutala kertoi onnettomuuden johtuneen pienestä ja painavasta traktorista, joka oli alkanut kaatumaan. Hänen jalkansa oli jäänyt koneen turvakaaren ja maan väliin.

Lue myös: Mika Poutala soitti ambulanssin – ”Osa jalkapöydästäni ja varpaistani roikkui erillään”

– En ole koskaan tuntenut vastaavanlaista kipua. Samalla näin, että osa jalkapöydästäni ja varpaistani roikkui erillään muusta jalasta, kertoi ministeri aiemmassa julkaisussaan.

Poutala soitti itselleen ambulanssin. Hänet on nyt leikattu sairaalassa ja hän kertoo tuoreita kuulumisiaan. Leikkaus oli sujunut hänen mukaansa suunnitelmien mukaisesti.

– Yksi varvas jouduttiin amputoimaan ja toinen jätettiin osittain toimintakyvyttömänä paikalleen. Lisäksi katkenneita jänteitä korjattiin, niveliä kiinnitettiin ruuveilla ja haava suljettiin kielekkeellä (ihonsiirre), hän kertoo.

Leikkaus oli kestänyt pitkään ja toipuminen on alkanut. Seuraavat päivät kuluvat vielä sairaalassa sängyssä.

Poutalan koko kertomus leikkauksesta löytyy tästä alta.

Kertomus löytyy myös täältä.

Related Posts

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Susanna Penttilä joutui verotarkastukseen – jättilasku!

Sυsaппa Peпttilä, 54, oп toimiпυt yrittäjäпä пυoresta pitäeп. Häп oп pyörittäпyt Helsiпgissä sijaitsevaa Férrer-vaatepυtiikkia vυodesta 2002. Liike seisoo yhä Korkeavυoreпkadυlla.  Videolla Sυsaппa paljastaa paпobυssiпsa pysäköiпtikikaп: Piaп yksi…

Line Kruse havde seks børn med på den røde løber, men ingen af dem var hendes egne

Line Kruse er en hyppig gæst på den røde løber, når der er premiere på film eller teaterforestillinger. Nogle gange er hun i selskab med sin mand…

Cykelrytter i lykkerus: Anthon Charmig er blevet gift

I sommer kunne Anthon Charmig fortæfortælle til, at der ventede ham en stor begivenhed i oktober. For da skulle han og kæresten Signe Lambæk giftes. Nu har…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page