Robin Packalenin häistä uutta tietoa!

Seiskan tietojen mukaan laulaja Robin Packalen avioitui pitkäaikaisen rakkaansa Aura Ansaharjun kanssa viime viikon lauantaina (15.8.).

Katso video: Robinin ja Auran rakkaustarina:

Viivi Pumpanen yllätti rakkaansa kanssa pusuttelupuuhilla

Seiskalle kerrotaan, että hääjuhlat pidettiin Turussa, Ruissalon Telakalla.

– Ravintola Tenlén oli varattu heille juhlatilaksi.

Suosikkiyhtye esiintyjänä

Seiskan lukijan mukaan huomiota herätti se, että suosikkiyhtye Kuumaa oli lämmittelemässä illan juhlia varten.

– Bändi oli treenaamassa omia ja Robinin biisejä. Siitä sitten tajusimme, että Robinin häistä on kyse.

– Hääpari saapui paikalle näyttävästi veneellä kello neljän jälkeen iltapäivästä. Joku bestmaneista kuulutti. että herra ja rouva Packalen ovat saapuneet. Kaasoilla oli ihanat siniset mekot, Seiskan lukija toteaa.

Digi- ja väestötietoviraston kautta selviää, että Auran sukunimenmuutos on myös virallisesti astunut voimaan. Hän on nykyään Aura Packalen.

Seiska ei tavoittanut Robinia kommentoimaan ilouutista.

Robinin ja Auran häistä kertoi ensimmäisenä Uuno.

Pitkä rakkaustarina

Robin ja Aura ovat pitäneet yhtä jo pitkään. 

Robin vahvisti olevansa parisuhteessa vuonna 2021. Hän kertoi Gogin kantabaari -ohjelmassa seurustelevansa, mutta pariskunta ei vielä silloin asunut avoliitossa.

Viime vuoden toukokuussa Seiska uutisoi Robinin ja Auran kihloista.

Pariskunta edusti ensimmäistä kertaa julkisesti viime vuoden Linnan juhlissa.

Robin kertoi aiemmin Apu-lehden haastattelussa, miksi hän pitää rakkaansa pois parrasvaloista.

– Ei kaiken tarvitse kuulua kaikille, enkä ymmärrä, miksi esimerkiksi parisuhteeni kiinnostaa, Robin mainitsi Apu-lehdelle viime vuonna.

Aura ja Robin kuvattuina Linnan juhlissa viime joulukuussa.
Timo Korhonen

Related Posts

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Susanna Penttilä joutui verotarkastukseen – jättilasku!

Sυsaппa Peпttilä, 54, oп toimiпυt yrittäjäпä пυoresta pitäeп. Häп oп pyörittäпyt Helsiпgissä sijaitsevaa Férrer-vaatepυtiikkia vυodesta 2002. Liike seisoo yhä Korkeavυoreпkadυlla.  Videolla Sυsaппa paljastaa paпobυssiпsa pysäköiпtikikaп: Piaп yksi…

Line Kruse havde seks børn med på den røde løber, men ingen af dem var hendes egne

Line Kruse er en hyppig gæst på den røde løber, når der er premiere på film eller teaterforestillinger. Nogle gange er hun i selskab med sin mand…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page