Tuksu vs. Martina Aitolehti – nyt on pöydällä melkoinen kehätapausTuksu vs.

Kamppailu-urheilu on saanut Suomessa viime aikoina aivan uudenlaista nostetta. Häkkiin eivät enää kiipeä vain ammattilaiset, vaan mukaan on saatu myös nimiä julkisuuden toiselta laidalta.

Yksi viime vuoden puhutuimmista tapauksista nähtiin toukokuussa 2025, kun somehahmo Joni ”Stagala” Takala kohtasi Mika ”Immu” Ilménin Helsingin jäähallissa. Ottelu loppui lyhyeen: Stagala tyrmäsi Immun jo 13 sekunnissa.

Tämän vuoden kesäkuussa vuorossa olivat Aleksi Valavuori ja entinen alppihiihtotähti Kalle Palander. Miehet kohtasivat Beazt Fight Night -tapahtumassa Tallinnassa. Palander voitti Valavuoren teknisellä tyrmäyksellä jo ensimmäisessä erässä.

Muutakin on nähty. Ja lisää tulee.

Tuoreimpana tapauksena Immu ja entinen jääkiekkotähti Jere Karalahti nousevat vastakkain. Ottelu julkistettiin tiistaina 18. elokuuta, ja se käydään Helsingin jäähallissa 12. syyskuuta Immu Fight Night -tapahtumassa.

Eräässä Facebookin vanhempainryhmässä on nyt pohdittu, mikä olisi vastaava suomalainen julkkisnaisten kohtaaminen. Kysymys kuului yksinkertaisesti: jos kaksi tunnettua naista laitettaisiin kehään vastakkain, ketkä siellä pitäisi nähdä?

Nimiä heiteltiin laidasta laitaan, mutta yksi kaksikko nousi kommenteissa vahvasti esille.

Johanna Tukiainen vastaan Martina Aitolehti.

Siinä olisi ainakin julkisuusarvo kohdallaan. Jos suomalainen internet jostain ottelusta kuumenisi, niin tästä se todennäköisesti tekisi sen.

Eikä ajatus ole lopulta edes niin absurdi kuin ensimmäiseksi voisi luulla.

Johanna ”Tuksu” Tukiainen on nimittäin yhdistetty kamppailutapahtumaan jo lähes kaksi vuosikymmentä sitten.

MTV uutisoi lokakuussa 2008, että Tukiainen oli ilmoitettu Virossa järjestetyn Bouncer Fight Clubin ohjelmaan. Tukiainen haastoi tuolloin virolaisen julkkisnaisen Liis Lassin niin sanottuun kissatappeluun. Ottelusta ei kuulunut sen koommin.

Nyt asia on noussut jälleen esille. Jethro Rostedt puhui Tukiaisen mahdollisesta kehään nousemisesta PactTalks-realityssään, eikä ajatus ole jäänyt vain hänen heitokseen. Kamppailumedia Finnfighting nosti Tukiaisen esille tämän riehakkaan PactTalks-vierailun jälkeen ja kyseli, voisiko hänellä olla tulevaisuutta jonkin kamppailupromootion listoilla.

Elokuun alussa liikkui tietoja, joiden mukaan Martina Aitolehteä olisi houkuteltu nyrkkeilykehään. Väitettiin Martinan jopa ottelevan syyskuussa Immu Fight Nightissa.

Immu itse kiisti tiedon Ilta-Sanomille. Hänen mukaansa Martinalla ei ollut ottelusopimusta tapahtumaan.

Seiska puolestaan kertoi myöhemmin saaneensa tietoa, jonka mukaan Martina olisi valmis ottamaan nyrkkeilyottelun vastaan riittävän suuresta palkkiosta, jos sopiva vastustaja löytyisi. Lehden mukaan yhtenä mahdollisena vastustajana oli pyörinyt Nanna Karalahden nimi, mutta Nanna kiisti asian.

Täysin kylmiltään Martina ei kehään astuisi.

Erikoisjoukot-ohjelmassa tänä vuonna Martina joutui nyrkkeilemään muiden kokelaiden kanssa. Lopulta vastaan nousi tkaksinkertainen olympiapronssimitalisti Mira Potkonen.

Kaikki on siis avoinna. Haluaisitko sinä nähdä tämän ottelun: Tuksu vs. Martina?

Related Posts

Taoiseach leads tributes to his good friend, former Limerick minister Gerry Collins

A man of great charisma and charm: The late Gerard (Gerry) Collins TAOISEACH and Uachtarán Fhianna Fáil, Micheál Martin has said he is deeply saddened to learn…

Sanna Marin poseeraa halloween-asussa – Punaiset piilolinssit ja pitsiä

Sanna Marin on viettänyt halloweenia. Suomen ex-pääministeriin Sanna Mariniin yhdistetty kampaaja Joni Willberg on jakanut Instagram-tilinsä tarinat-osiossa kuvia halloween-juhlinnastaan. Julkaisuissaan Willberg jakoi lauantai-iltana kuvia niin omasta kuin…

Elämäni biisi sai katsojat napit vastakkain – jopa tämä yksityiskohta oli liikaa

Nyt ei kansa tykännyt. Ja toisaalta taas tykkäsi. Elämäni biisin tuore jakso on jakanut katsojien mielipiteitä rajusti. Siinä missä moni ylistää lähetystä ohjelman historian parhaaksi, osa kertoo…

Limerick workers at major employer to take strike action over redundancy dispute

SIPTU members at the Kostal Ireland plant in Abbeyfeale will begin a campaign of industrial action, including work stoppages, on Monday. The dispute certains around redundancy terms…

Anni Ihamäki paljastaa tyttärensä suosikin TTK:ssa – se ei ole oma äiti!

Radiosta ja tv:stä tυttυ jυoпtaja Aппi Ihamäki, 44, kilpailee Taпssii tähtieп kaпssa -kisaп 19. kaυdella opettajaпaaп Aпssi Heikkilä. Katso videolta, kυп Aппi ja mυυt TTK-kilpailijat kertovat, miпkä…

Titan of politics in Limerick Gerry Collins passes away

The late Gerard (Gerry) Collins from Abbeyfeale A TITAN of Limerick politics has sadly passed away this Sunday morning. Gerard (Gerry Collins), who turned 88 two weeks…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page