Lisää vihjeitä uudesta TTK-juontajasta – tuottajien paljastuksia

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uusi kausi alkaa pian. Kauden avausjaksossa paljastuu vihdoin, kuka on ohjelman uusi juontaja.

Lue myös: Uuno: Tanssii tähtien kanssa -juontaja paljastui

Toisena juontajana jatkaa edelleen Ernest Lawson. Hänen juontajaparinsa henkilöllisyyttä on yritetty kovasti arvailla.

Viihdemedia Uunon mukaan uusi juontaja on jo tiedossa, koska lukuisat ja luotettavat sisäpiirin lähteet ovat kertoneet hänen olevan Veronica Verho.

Oli uusi TTK-juontaja Verho tai ei, niin nyt hänestä tiedetään taas vähän lisää. Tietoja on kerrottu Ilta-Sanomien mukaan ohjelman tuottajien toimesta.

– Me on pidetty hänestä hyvää huolta ja valmisteltu tähän. Hän on konkariesiintyjä ja tietää kyllä, että paineet ovat. Hän vaikuttaa kyllä olevan itse aika lunkilla fiiliksellä tästä, että me emme ole huolissamme hänestä. Ennemmin hän on innoissaan kuin huolissaan ja stressaantunut, kuvailevat tuottajat uutta juontajaa.

Kuvaus sopisi Verhoon sekä moneen muuhun juontajakonkariin. Asiaan saadaan varmuus reilun viikon päästä.

Tanssii tähtien kanssa käynnistyy MTV3-kanavalla sunnuntaina 30. elokuuta klo 19.30

Lähde: Ilta-Sanomat

Related Posts

TTK-Linda Sällströmin tyttöystävä paljastui – Hän on mysteerirakas

Ex-ammattijalkapalloilija Liпda Sällström oli mυkaпa Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп.2.11.2026 klo 8:05 Liпda Sällström, kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Liпda…

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Qυeeп of Fυckiпg Everythiпg -sarja пoυsi katsojieп sυpersυosiooп v. 2025. Sarja meпestyi eriпomaisesti…

Sara Parikan ilouutinen: “Jännät päivät edessä”

Eпtiпeп пäyttelijä ja sυυrperheeп äiti Sara Parikka, 35, jakoi perjaпtaiпa (30.10.) iloisia perheυυtisia Iпstagramissa. Parikoideп perheessä eletääп kυtkυttavia aikoja, kυп he saavat υυdeп kotiпsa avaimet vihdoiпkiп käsiiпsä. Video:…

Taoiseach leads tributes to his good friend, former Limerick minister Gerry Collins

A man of great charisma and charm: The late Gerard (Gerry) Collins TAOISEACH and Uachtarán Fhianna Fáil, Micheál Martin has said he is deeply saddened to learn…

Sanna Marin poseeraa halloween-asussa – Punaiset piilolinssit ja pitsiä

Sanna Marin on viettänyt halloweenia. Suomen ex-pääministeriin Sanna Mariniin yhdistetty kampaaja Joni Willberg on jakanut Instagram-tilinsä tarinat-osiossa kuvia halloween-juhlinnastaan. Julkaisuissaan Willberg jakoi lauantai-iltana kuvia niin omasta kuin…

Elämäni biisi sai katsojat napit vastakkain – jopa tämä yksityiskohta oli liikaa

Nyt ei kansa tykännyt. Ja toisaalta taas tykkäsi. Elämäni biisin tuore jakso on jakanut katsojien mielipiteitä rajusti. Siinä missä moni ylistää lähetystä ohjelman historian parhaaksi, osa kertoo…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page