Mikko Leppilampi jätti kotikaupunkinsa – Beata vihjailee suurista muutoksista

Näyttelijä Mikko Leppilampi, 47, on julkisuudessa huomattavasti harvinaisempi näky kuin uransa huippuvuosina. 

Video: Näin Mikko Leppilammen ja Beatan rakkaustarina sai alkunsa:

Tangokuninkaallisten yllätyspaljastukset

Osittain päätös on ollut tietoinen. Mikko kertoi kesällä Apu-lehdessä haluavansa tehdä tilaa vaimonsa Beata Leppilammen urahaaveille. 

Beatan työkuviot ovatkin olleet selvässä nousukiidossa. Hän julkaisi toukokuussa esikoiskirjansa Rakas uusi äiti (Gummerus), minkä lisäksi hän pyörittää Satuni-nimistä teknologia-startupia. Kaiken kukkuraksi ex-taitoluistelija toimii valmentajana, taistelee toimivamman varhaiskasvatuksen puolesta sekä kasvattaa kahta päiväkoti-ikäistä lasta. 

Mikolla ja Beatalla on kaksi yhteistä poikaa. Lisäksi perheeseen kuuluu Mikon tytär aiemmasta suhteesta. Arkistokuva 2023.TIMO KORHONEN

Nautti ravintolavaunun antimista

Muuttuneessa elämäntilanteessa Mikko on ottanut aktiivisempaa roolia kotioloissa. Hiljattain Espoolaisella ökyalueella asuva Mikko kuitenkin sai irtioton ruuhkavuosista matkustaessaan pois pääkaupunkiseudulta. 

Seiskan pitkäaikainen lukija oli perjantaina (21.8.) matkalla Helsingistä Ouluun, kun huomasi junan ravintolavaunussa tutut kasvot. 

– Mikko istui hyväntuulisena ja jutteli seurueelleen iloisesti, raiteilta kuiskitaan. 

Näyttelijä taittoi matkaansa aamupäivästä. Lounasajan lähestyessä ravintolavaunun antimet houkuttelivatkin seuruetta, johon kuului Mikon lisäksi neljä henkilöä.

– Pöydässä nautittiin sämpylöitä ja olutta. Naurua ainakin riitti, Seiskalle viserretään. 

Mikon matkan määränpää ei ole tiedossa. 

Rentoon asuun pukeutunut Mikko teki olonsa mukavaksi.Seiskan lukija

Muutoksia tiedossa

Beatalla on tapana kertoa perheensä kuulumisia varsin avoimesti sosiaalisessa mediassa. Perjantaina hän paljasti Instagram-tarinoissaan, että he olivat saaneet jännittäviä uutisia. 

– Tosi iso asia, joka vaikuttaa meidän arkeen, Beata kuvailee lauantai-iltapäivänä poistuvassa julkaisussaan. 

– Se tulee muuttamaan isosti meidän asioita, hän toteaa vihjailevasti. 

Vielä Beata ei kuitenkaan kertonut tarkemmin, millainen asia heidän arkensa tulee mullistamaan. Hän kuitenkin lupasi videolla paljastavansa aiheesta lisää myöhemmin. 

Beata ei maininnut sanallakaan Mikon matkaa. Sitä, liittyvätkö asiat toisiinsa voidaan kuitenkin vain spekuloida. 

Related Posts

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

Man (49) appears in court charged with murder at IPAS centre in Tralee

The man is charged with murdering another man at Ballymullen Barracks, Tralee on 31 October. A 49-YEAR-OLD MAN has appeared before a special sitting of Killarney District…

TTK-Linda Sällströmin tyttöystävä paljastui – Hän on mysteerirakas

Ex-ammattijalkapalloilija Liпda Sällström oli mυkaпa Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп.2.11.2026 klo 8:05 Liпda Sällström, kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Liпda…

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Qυeeп of Fυckiпg Everythiпg -sarja пoυsi katsojieп sυpersυosiooп v. 2025. Sarja meпestyi eriпomaisesti…

Sara Parikan ilouutinen: “Jännät päivät edessä”

Eпtiпeп пäyttelijä ja sυυrperheeп äiti Sara Parikka, 35, jakoi perjaпtaiпa (30.10.) iloisia perheυυtisia Iпstagramissa. Parikoideп perheessä eletääп kυtkυttavia aikoja, kυп he saavat υυdeп kotiпsa avaimet vihdoiпkiп käsiiпsä. Video:…

Taoiseach leads tributes to his good friend, former Limerick minister Gerry Collins

A man of great charisma and charm: The late Gerard (Gerry) Collins TAOISEACH and Uachtarán Fhianna Fáil, Micheál Martin has said he is deeply saddened to learn…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page