Harvinaisia yhteiskuvia: Tässä on Renny Harlinin 29 vuotta täyttänyt poika

Elokuvaohjaaja Renny Harlin on julkaissut Instagramissa harvinaisia yhteiskuvia esikoispoikansa Luukkaan kanssa.

Syynä kuviin on juhlapäivä. Luukas on täyttänyt 29 vuotta.

Kuvissa isä ja poika poseeraavat yhdessä eri vuosina ja paikoissa. Renny kirjoittaa olevansa pojastaan ylpeä.

– 29 vuotta myöhemmin. En voisi olla ylpeämpi tästä miehestä. Rakastan sinua, Luukas. Hyvää syntymäpäivää, Renny kirjoittaa vapaasti suomennettuna.

Luukas on Rennyn neljästä lapsesta vanhin. Hän syntyi elokuussa 1997. Hänen äitinsä on Tiffany Bowne, joka työskenteli aikoinaan Rennyn assistenttina. Renny on kertonut julkisuudessa, etteivät he seurustelleet.

Luukkaan koko nimi on Luukas Mattison Mauritz Harlin. Mauritz löytyy myös hänen isänsä nimestä: ohjaajan koko nimi on Renny Lauri Mauritz Harlin.

Isä ja poika ovat myöhemmin löytäneet toisensa myös työn kautta. Luukas on työskennellyt elokuva-alalla ja ollut mukana useissa Rennyn elokuvatuotannoissa.

Rennyn lapsikatraan seuraavaa tulokasta saatiin odottaa lähes 25 vuotta.

Renny ja hänen nykyinen vaimonsa Johanna saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa neljä vuotta sitten: Coco Liisa Maria Harlinin.

Perhe kasvoi uudelleen huhtikuussa 2024, kun syntyi Jules Mauritz Eljas Harlin. Myös hänen nimessään kulkee isältä periytyvä Mauritz.

Kolmas Rennyn ja Johannan yhteinen lapsi syntyi tämän vuoden huhtikuussa. Dax Etienne Mauritz Harlin on nyt neljän kuukauden ikäinen. Myös perheen kuopus sai yhdeksi nimekseen Mauritzin.

Perheeseen on tulossa pian vielä uusi sukupolvi. Luukas ja hänen puolisonsa odottavat ensimmäistä lastaan, tyttöä, jonka on määrä syntyä syyskuussa. Rennystä on näin tulossa ensimmäistä kertaa isoisä.

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page