Alisa Vainio juoksi itsensä kansallissankariksi – nyt saadaan jotain hienoa

Palkitut ohjaajat Mia Halme ja Aleksi Salmenperä ovat tekemässä dokumenttielokuvaa Suomen tuoreimmasta yleisurheilun EM-kultamitalistista, maratoonari Alisa Vainiosta. Elokuvan kuvaukset on aloitettu jo keväällä 2026.Elokuvassa tullaan seuraamaan Vainiota usean vuoden ajan, kun hän tavoittelee paikkaa Los Angelesin heinäkuussa 2028 juostavan olympia-maratonin lähtöviivalle. Elokuvaa tullaan kuvaamaan ympäri maailmaa ja se on tarkoitus tuottaa niin kotimaisella kuin ulkomaisella rahoituksella. Elokuva on suunniteltu tulevan valkokankaille vuonna 2029.

Elokuvan kohteena on ainutlaatuinen urheilija ja siksi myös sen toteutustapa tulee poikkeamaan perinteisistä urheilijadokumenteista. 

”Alisa Vainio on poikkeuksellinen urheilija ja ihminen. Intohimoinen ja jääräpäinen harjoittelija, joka ei kuitenkaan tunnu juoksevan voittaakseen muut tai ollakseen paras. Hän juoksee, koska se on hänelle ainoa mahdollinen tapa olla. Myös Alisasta kertovan elokuvan pitää juosta”, linjaavat Halme ja Salmenperä.

Alisa Vainio kertoo dokumentista seuraavaa:

”Kun minulle ehdotettiin dokumentin tekemistä, ajattelin, että tämä on aika iso juttu. Samaan aikaan ajatus siitä, että jakaisin tarinaani myös kilpailutulosten ulkopuolelta, tuntui kiinnostavalta. Samalla myös jännittävältä, sillä tiesin, että tulisin jakamaan henkilökohtaisia ja arkojakin asioita. En tiedä, mitä tulevat vuodet tuovat tai millainen elokuva tästä lopulta voi syntyä. Haluan kuitenkin antaa tekijöille mahdollisuuden seurata tätä matkaa mahdollisimman aidosti. Uskon, että tästä voi tulla jotain, mitä ei ole ennen nähty.”

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page