Miley Cyrus: Liikuttava paljastus edesmenneestä Dolly Partonista

Kantritähti Dolly Partonin kuolema on koskettanut ympäri maailmaa.

Video: Nämä biisit julkkikset muistavat ulkoa. 

Minkä biisin osaat täysin ulkoa?

Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että Dolly oli myös poptähti Miley Cyruksen kummitäti.

Miley jakoi keskiviikkona sydäntäsärkevän julkaisun, jossa hän muistelee rakasta kummitätiään ja avautuu surustaan. Artisti jakoi kauniin mustavalkoisen kuvan edesmenneestä, ikonisesta Dollysta nuorena.

– Tunne tätini Dollyn menettämisestä on enemmän kuin tuntuu oikealta jakaa. Meidän pyhimmät hetkemme olivat yksityisiä ja ne pysyvät lavan tuolla puolen, glamourin alla ja sydämissämme, Miley kirjoittaa julkaisussaan.

Paljastus viimeisestä keskustelusta

Hanna Montana -näyttelijän perheside edesmenneeseen kantritähteen on peräisin jo ajalta ennen Mileyn syntymää. Poptähden isä Billy Ray Cyrus ja Dolly tulivat läheisiksi ystäviksi 1990-luvulla kaksikon kiertäessä yhdessä keikkalavoja. 

Viimeistään se, että Billy pyysi Jolene-laulajatarta tyttärensä kummiksi, sinetöi kaksikon ystävyyden, People-lehti kertoo.

Kasvettuaan myös Miley on tehnyt luovaa yhteistyötä legendaarisen kummitätinsä kanssa. Dolly nähtiin mukana Hanna Montana –tv-sarjassa, ja vuonna 2023 kaksikko juonsi yhdessä NBC-televisioyhtiön uuden vuoden lähetyksen.

– Tiedän, että Dolly haluaisi minun tuntevan sen, kirjoittavan laulun siitä ja sitten jatkavan eteenpäin ja olemaan vahva. Minulla on enkeli vierelläni. Minulla on aina. Yksi viimeisimmistä keskusteluistamme koski musiikkia ja metamorfoosia, Miley paljastaa henkilökohtaisessa päivityksessään.

Kuin äiti Mileylle

Lauseen lopussa on myös perhosemoji. Dolly muistetaan Love Is Like a Butterfly –kappaleestaan, mutta perhoset olivat muutenkin läsnä Dollyn taiteessa. Artistin asuissa oli usein erilaisia perhoselementtejä, ja muusikolla oli jopa salaisia perhostatuointeja, joilla hän oli peittänyt arpiaan, Yahoo!-kertoo.

Vuonna 2021 Dolly kertoi W Magazinen haastattelussa, että hänen rakastamansa perhoset olivat myös hänen lempisymbolinsa.

Perhoset olivat usein läsnä Dolly Partonin esiintymisasuissa.
AFF-USA/Shutterstock/All Over Press

– Ne eivät pistä. Ne eivät pure, ja ne ovat niin kauniita, Dolly sanoi ja kertoi myös samaistuvansa perhosiin, sillä hänkään ei pistä tai pure.

Dolly Partonilla ei ollut omia lapsia, mutta Mileyn mukaan Dolly oli kuin äiti hänelle, ja heidän rakkautensa oli erittäin vahvaa.

– Tulen aina rakastamaan häntä ja aion tehdä hänet ylpeäksi, Miley kirjoittaa julkaisunsa lopuksi. 

Monet julkisuuden henkilöt olivat käyneet kommentoimassa Mileyn liikuttavaa muistojulkaisua. Muun muassa Katy Perry, Lindsay Lohan ja Donatella Versace olivat käyneet jättämässä terveisensä Mileylle.

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page