Tältä Johanna Harlin näytti lapsena – ”Ihanat kuvat”

Elokuvaohjaaja Renny Harlinin vaimo Johanna Harlin on tehnyt julkaisun aiheesta sisäinen rauha. Hän on julkaissut samalla liudan kuvia elämänsä varrelta.

Lue myös: Johanna Harlinilta surullinen päivitys

Lue myös: Harvinaisia yhteiskuvia: Tässä on Renny Harlinin 29 vuotta täyttänyt poika

Osassa kuvista nähdään nuorta Johannaa ja osassa hänen tämänhetkistä elämäänsä perheensä kanssa.

Johanna kertoo vanhempiensa puhuneen hänelle hänen nuoruudessaan sisäisen rauhan löytämisestä. Hän oli käsittänyt sen ensin väärin.

– Luulin, että sisäinen rauha tarkoittaa, että osaa olla yksin ja että mikään ei vaivaa, kirjoittaa Johanna englanniksi.

Nyt Johanna tietää, että kyse on ihan muusta.

– Kyse on sellaisen elämän luomisesta, joka tuntuu omalta. Omien ihmisten löytämisestä, ympäristön löytämisestä, jossa tuntee olevansa oma itsensä. Pintapuolisten asioiden vähentämisestä. Ja ehkä myös sen hyväksymisestä, ettei kaikkea tarvitse tietää etukäteen, toteaa Johanna.

Johanna arvelee iälläkin olevan tässä väliä, koska ikääntyessä muun muassa prioriteetit muuttuvat.  

Moni kertoo olevansa onnellinen Johannan puolesta, koska hän on löytänyt rinnalleen oikean ihmisen.

– Ihanat kuvat, toteaa joku myös kuvista.

Johannan julkaisun kuvia löytyy alta ja täältä.

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page