Näin Vappu Pimiä vietti perjantai-illan: ”20 vuotta putkeen”

Moneen paikkaan ehtivä Vappu Pimiä on tällä kerralla viettänyt perjantain hänelle tutussa puuhassa.

Lue myös: Maajussi-sarjan sokkitieto huomisesta alkaen: Vappu Pimiän rooli uusiksi – väistyy sivuun

Vappu kertoo olleensa elokuvatuottaja Markus Selinin luona, kuten tähän aikaan vuodesta usein ennenkin.

– Tietyt tapaamiset ovat kalenterissa vuosittain ja niistä pidetään kiinni! Yksi tällainen on rapujuhlat, kertoo Pimiä Selinin rapujuhlista.

– Tänä vuonna vietettiin ns. juhlavuotta, sillä 20 vuotta putkeen on syöty ravut yhdessä joka vuosi, paljastaa hän tästä tulleen tapa.

Meno rapujuhlissa ei ollut enää niin kova kuin se on joskus ollut.

– Vuosien saatossa meno on ”hieman” rauhoittunut, sillä siinä missä aikoinaan juhlittiin aamukuuteen, niin nykyään lähdetään kotiin jo puolenyön jälkeen ja hyvä niin, toteaa Vappu.

Hauskaa on silti ollut, vaikka ilta ei ole venähtänyt.

Lue myös: Vappu Pimiä menetti tärkeän ihmisen – ”Hilkka nukkui pois”

– Naurua ei tästä porukasta koskaan puutu, kiitos jälleen kaikille mahtavasta illasta ja ensi vuonna taas! kirjoittaa hän vielä.

Vapun julkaisemien kuvien perusteella rapujuhlissa on ollut muun muassa hänen miehensä Teemu ja Suomen ensimmäisen Big Brotherin voittanut Perttu Sirviö sekä monta muuta juhlijaa.

Related Posts

TTK: Jaakko ja Kastanja hempeilivät – pusu!

Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa taпssahdeltiiп läheisille sυппυпtaiпa 1.11. Kisasta kotimatkalle ääпestettiiп Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Heidäп sijaaпsa katsojieп hυomio kiiппittyi kυiteпkiп toiseeп, vielä kisassa jatkavaaп tähtipariiп….

Tältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!

Iskelmälegeпda Katri Heleпa päätti yli 60 vυotta kestäпeeп υraпsa viime vυodeп elokυυssa Helsiпgiп Olympiastadioпilla järjestettyyп sυυrkoпserttiiп.  Video: Bisпeshaυkka perkaa Katri Heleпaп raha-asiat Seп jälkeeп 81-vυotias mυυsikko vetäytyi…

Sara Parikan ilouutinen: “Jännät päivät edessä”

Entinen näyttelijä ja suurperheen äiti Sara Parikka, 35, jakoi perjantaina (30.10.) iloisia perheuutisia Instagramissa. Parikoiden perheessä eletään kutkuttavia aikoja, kun he saavat uuden kotinsa avaimet vihdoinkin käsiinsä. Video:…

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Queen of Fucking Everything -sarja nousi katsojien supersuosioon v. 2025. Sarja menestyi erinomaisesti…

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Queen of Fucking Everything -sarja nousi katsojien supersuosioon v. 2025. Sarja menestyi erinomaisesti…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page