Poikkeuksellinen ulostulo perheestä

Kaikille Beata Leppilampea, 31, sosiaalisessa mediassa seuraaville on selvää, että Beata on perhekeskeinen ihminen.

Video: Beata Leppilampi inspiroi lapsiaan lukemaan. 

Nyt Beata on saanut nauttia harvinaisen ihanasta viikonlopusta paitsi puolisonsa Mikko Leppilammen ja heidän lastensa kanssa, myös sisarustensa seurassa. Lisäksi viikonloppuun mahtui myös uudempia tuttavuuksia ja yllätysjuhlat. 

Koko perhe koolla

Beata jakoi maanantaina Instagramissa kuvakarusellin, josta selviää, että koko perhe on kerääntynyt koolle nauttimaan laatuajasta yhdessä.

– En ole hetkeen kokenut näin merkityksellistä viikonloppua… Beata kirjoittaa julkaisunsa ensimmäisessä kuvassa.

Voit katsoa julkaisun alta tai tästä linkistä.

– Viikonloppu alkoi yhteisellä grillauksella, saunomisella ja uimisella, Beata kertoo kuvien ohessa. 

Julkaisusta selviää, että poppoo on nauttinut kesän viimeisistä hetkistä Espoon Matasaaressa. Beatan jakamassa kuvassa näkyy perhe veden äärelle syömään kerääntyneenä. Pöydässä on ainakin pullo rosé-viiniä ja hot dog -ainekset. 

Mukana menossa on ollut totta kai myös Mikon tytär Lilia Leppilampi.

Saaristosta mukaan nauttimaan ovat tulleet myös Beatan veljet Benjam ja Béla Papp.

– Pojat nauttii niin paljon, kun saivat huomioo enoilta, Beata kirjoittaa julkaisussaan. Videolla näkyvät Beatan ja Mikon pojat enojensa harteilla.

Uusi perheenjäsen

Lisäksi paikan päällä on ollut yksi tuoreempi perheenjäsen.

– Sitten saatiin kylään sukulaisia, tapaamaan pikkuveljen uutta tyttöystävää ensimmäistä kertaa, Beata paljastaa julkaisussaan.

Kyseessä on siis ollut Beatan Benjam-veljen uusi puoliso.

Viikonloppu on huipentunut yllätysjuhliin.

– Yllätettiin poikien äiti synttärijuhlilla, joista hänellä ei onneksi ollut aavistustakaan, Beata kirjoittaa.

Juhliin on sisältynyt erityisen liikuttava hetki, kun Beatan ja Mikon pojat ovat esiintyneet isoäidilleen. Beatan jakamassa kuvassa näkyvät pojat lavalla siteet silmillään, esitykseensä uppoutuneina.

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page