Vappu Pimiä: Tunteikas päivä

Juontaja Vappu Pimiä viettää viikonloppuaan Jyväskylässä. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ole reissussa työnsä puolesta, vaan lauantai on täynnä muuta ohjelmaa.

 Video: Vappu Pimiä muistelee chat-vuosiaan

Nimittäin.

Vappu kertoi lauantaiaamuna (5.9.) Instagram-tilinsä tarinat-osiossa julkaisemallaan videolla, että päivästä on tulossa erikoinen.

Tummiin pukeutunut Vappu kertoo videollaan, että päivän ohjelmassa on sekä häät että hautajaiset. Edessä on siis kilometrejä ratin takana.

– Ensin hautajaiset täällä Keski-Suomessa, sitten otan Erkki Metsolan kyytiin ja ajan tukka putkella lapsuudenystäväni häihin Hankoon. 

– Aika tunteikas päivä luvassa monessa mielessä. Mutta elämää, Vappu toteaa.

Vappu Pimiä kuuluu Suomen suosituimpiin juontajiin. TTK-parketin jättämisen jälkeen kalenterin on täyttänyt uudet projektit. Kuva elokuulta 2026.

Erkki Metsola viittaa Vapun aviomieheen Teemu Huuhtaseen. 

Vappu julkaisi tarinassaan myös lyhyen videon kirkossa järjestetystä siunaustilaisuudesta: siinä näkyy valkoinen hauta-arkku, ja taustalla kuuluu pehmeää urkumusiikkia.

Instagramin tarinat ovat katsottavissa vuorokauden ajan julkaisustaan.

Vappu kertoi elokuun puolivälissä surullisen uutisen: hänen rakas kummitätinsä kuoli 89 vuoden ikäisenä.

– Olin vielä eilen ajamassa Keski-Suomeen jättämään hänelle hyvästit, mutta en ehtinyt matkaan, kun sain tiedon, että hän oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen, Vappu kirjoitti tuolloin Instagramissaan.

Kaksikko oli kuitenkin aktiivisesti yhteydessä.

– Onneksi kuitenkin soiteltiin usein ja tavattiin vastikään, eikä mitään jäänyt sanomatta.

Related Posts

TTK: Jaakko ja Kastanja hempeilivät – pusu!

Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa taпssahdeltiiп läheisille sυппυпtaiпa 1.11. Kisasta kotimatkalle ääпestettiiп Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Heidäп sijaaпsa katsojieп hυomio kiiппittyi kυiteпkiп toiseeп, vielä kisassa jatkavaaп tähtipariiп….

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatuissa elämissä soivat Lassen ja Jutan hääkellot. Juhlimaan saapuu myös sarjasta aiemmin poistuneita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelan hurjimmat hetket Lassen tytärtä Heli Sievistä sarjassa näyttelevä Sannamaija Pekkarinen…

TTK: Jaakko ja Kastanja hempeilivät – pusu!

Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa taпssahdeltiiп läheisille sυппυпtaiпa 1.11. Kisasta kotimatkalle ääпestettiiп Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Heidäп sijaaпsa katsojieп hυomio kiiппittyi kυiteпkiп toiseeп, vielä kisassa jatkavaaп tähtipariiп….

Tältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!

Iskelmälegeпda Katri Heleпa päätti yli 60 vυotta kestäпeeп υraпsa viime vυodeп elokυυssa Helsiпgiп Olympiastadioпilla järjestettyyп sυυrkoпserttiiп.  Video: Bisпeshaυkka perkaa Katri Heleпaп raha-asiat Seп jälkeeп 81-vυotias mυυsikko vetäytyi…

Sara Parikan ilouutinen: “Jännät päivät edessä”

Entinen näyttelijä ja suurperheen äiti Sara Parikka, 35, jakoi perjantaina (30.10.) iloisia perheuutisia Instagramissa. Parikoiden perheessä eletään kutkuttavia aikoja, kun he saavat uuden kotinsa avaimet vihdoinkin käsiinsä. Video:…

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Queen of Fucking Everything -sarja nousi katsojien supersuosioon v. 2025. Sarja menestyi erinomaisesti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page