Jenni Poikelus ja Köpi Kallio yllätettiin yhdessä – nyt puhuu Köpi

On olemassa juontajia ja sitten on juontajia: toiset ovat suositumpia kuin toiset. Selvää kuitenkin on, että sekä Jenni Poikelus että Juuso “Köpi” Kallio kuuluvat kotimaisen ammattikuntansa tähtikaartiin.

Video: Köpi Kallio Ja Jenni Poikelus bongattiin kävelylenkillä

Molemmat ovat juontaneet sisältöjä esimerkiksi Ylelle: Köpi on tuttu supersuositusta Viki & Köpi Show’sta, Jenni puolestaan juonsi pitkään YleX:n aamuohjelmaa PPP, kunnes hän jäi vanhempainvapaalle viime keväänä. Kumpikin on ollut mukana myös lukuisissa tv-ohjelmissa.

Köpi ja Jenni ovat työskenneet aiemmin myös yhdessä YleX:llä. He ovatkin viihtyneet samoissa porukoissa myös siviilissä, sillä heitä on bongattu yhdessä muun muassa festareilta ja lentokentältä.

Seiskan tarkkasilmäinen lukija otti tiistaina (8.9.) yhteyttä toimitukseen ja lähetti videon alkuillalta, jolloin Jenni ja Köpi olivat kävelyllä Helsingin Mäkelänkadulla.

Videolla näkyy, kuinka Jenni ja Köpi astelevat jalankulkuväylällä Köpin työntäessä lastenvaunuja. 

Köpi ja Jenni tallustivat rinnakkain Helsingin Vallilassa.

Köpi paljasti show’ssaan tulleensa kesän aikana isäksi. Muuten hän on kuitenkin ollut vaitonainen perheenlisäyksestään.

Kesällä kuultiin myös Jenniltä ilouutinen, kun hän kertoi Instagram-tilillään saaneensa lapsen. Sen jälkeen hän on huvittanut someseuraajiaan esimerkiksi julkaisemalla pienokaisesta kuvia, joissa hän on sensuroinut tämän kasvot muokkaamalla niiden päälle oman kasvokuvansa.

Jenni kertoi aiemmin Seiskan haastattelussa kutsuvansa lasta lempinimellä “Vavva”, mutta oikea nimikin pienokaiselle on jo päätetty. Hän avasi myös haluavansa tarjota omalle lapselleen yhtä ihanan lapsuuden kuin hänellä itsellään oli.

– Haluan tarjota tavallisen ja turvallisen lapsuuden niin, että on hyvä olla.

Seiska tavoitti Köpin viestitse kommentoimaan vaunulenkkiä Jennin kanssa. Urheilun ystävänä tunnettu juontaja arvioi suoritustaan humoristisesti.

– Ei harmi kyllä ollut itseltä paras lenkki. Ollut vähän alaselän ja lonkan kanssa vaivaa. Se alkoi näkymään harmittavasti loppumatkasta.

Olosuhteet olivat kuitenkin suorituksen ajan kunnossa.

– Keli osui onneksi kohdalleen. Vähän jännitin, alkaako satamaan, mutta ei sitten alkanut, Köpi veistelee.

– Sellaista arpapeliä tämä syksy on.

Mutta täysin pieleen lenkki ei mennyt: arvosanaksi talsimiselleen mies antaa kahdeksikon.

Active video: Stefan Therman bongattiin Helsingin yöstä

Related Posts

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page