Samuli Edelmann, 58: Yllättävä perheuutinen

Näyttelijänä ja muusikkona tunnettu Samuli Edelmann käynnistää perinteikkään joulukiertueensa keskiviikkona 9.12. Seinäjoelta. Tuttuun tapaan joulukeikoilla on mukana myös Samulin Venla-tytär, mutta tänä vuonna duo yllättää totaalisesti.

 Video: Samuli Edelmann ja Joel Hirvonen ystävystyivät töiden lomassa:

Nimittäin duosta tulee trio, kun Samulin äiti, näyttelijä Marja-Leena Kouki nousee lavalle.

Tarjolla on siis Edelmanneja kolmessa polvessa.

Kenties parhaiten Maikkarin Sydän toivoa täynnä -ysärisarjan Annana muistettava Marja-Leena kommentoi joulukeikkoja tiedotteessa.

– Se, että saamme kaikki kolme sukupolvea nousta yhtä aikaa lavalle on ainutlaatuista ja tekee minut valtavan onnelliseksi, Marja-Leena sanoo.

Marja-Leenalta kuullaan konserteissa evankeliumia ja runonlausuntaa.

Samuli ja Venla Edelmann ovat kiertäneet jo aiemmin yhdessä joulukiertueen merkeissä. Myös tänä vuonna laulajia säestävät saksofonisti Jukka Perko ja pianisti Matti Paatelma.

Ei liene liikaa todeta, että Samuli Edelmann ponnistaa todellisesta kulttuurisuvusta.

Samuli nähtiin viime vuonna ensi-iltansa saaneen Häjyt 2 -elokuvassa toisena päätähtenä, kun hän palasi Jussi Murikan rooliin.

Hänen äitinsä on siis Marja-Liisa Kouki, ja isänsä jo edesmennyt säveltäjä Toni Edelmann.

Samulin serkku on näyttelijä Mikko Kouki, ja Venla Edelmannin pikkuserkku puolestaan näyttelijä Akseli Kouki.

Related Posts

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page