
Pitkän ja menestyksekkään hiihtouransa viime kauteen päättänyt Krista Pärmäkoski on totutellut kevään ja kesän ajan uudenlaiseen arkeen.
Videolla Krista Pärmäkoski kertoo fiiliksiään ennen viimeistä starttiaan:
Kun huippu-urheilu on jäänyt taa, elämään on löytynyt uudenlaista rentoutta. Kenties uudenlaiset rutiinit ovat innostaneet ex-hiihtotähden haaveilemaan myös muunlaisista muutoksista.
Krista on nimittäin laittanut hulppean hirsiunelmansa Kuortaneelta myyntiin.
Huima hinta
Modernista, vuonna 2021 valmistuneesta, ja viimeisen päälle urheilijan vaativaan arkeen varustellusta talosta ulkorakennuksineen pyydetään asunnon myynti-ilmoituksen mukaan 475 000 euroa.
Siihen hintaan tarjolla on viisihuoneisen talon, erillisen saunarakennuksen, autotallin ja oman pihan muodostama kokonaisuus.
Urheilunnälkäisille talosta löytyy myös oma kuntosali.
Tällainen se on
Moderni hirsitalo on sisustettu monenlaisia käyttötarkoituksia silmällä pitäen.
Keittiöönsä Krista on valinnut tummat kaapistot, jotka tuovat kontrastia muutoin vaaleasävyiseen tilaan. Krista paljasti Seiskalle talon rakennusvaiheessa vuonna 2021, että keittiöön oli suunnitteilla myös aamiaiskaappi.
Keittiön suunnittelussa on käytetty muutenkin pelisilmää. Muun muassa saareke on tehty kahteen tasoon, jolloin hujoppien ei tarvitse kyyristellä tai lyhyempien kokkien nostella hartioitaan korviin arjen aherruksen keskellä.
Huonekorkeutta on riittävästi.
– Tämä on korotettu yhdellä hirsikerralla korkeammaksi, jolloin tähän on saatu tilan tuntua, Krista kertoi aiemmin somessaan julkaisemallaan videolla.
Makuuhuoneet on sijoitettu omaan rauhaansa takapihan puolelle. Päämakuuhuoneesta onkin vaivaton pääsy talon terassille.