Sampo Kaulasen sanat tyttärensä kiusaajille

Seurantareality Kaulasten maailma on synnyttänyt palautetta, jota Sampo Kaulanen ei sulata.

Video: Sampo mokasi Kaulasten maailmassa: 

TV5:llä ja HBO Maxilla syyskuun alusta nähtyä sarjaa kuvataan parhaillaankin Bahamalla. Siellä Sampo avautuu perheen ja lasten haukkumisesta.

Vaikka omaan perheeseen kohdistuva pilkka on kaikille vanhemmille surun ja kiukun paikka, Sampo on julkaissut kuitenkin Instagram-tilillään kuvan, jossa hän hymyilee leveästi.

Hymyn syynä voi myös olla sarjayrittäjälle tyypillinen huumori.

Sampo kuitenkin aloittaa tosissaan. Hän mainitsee sarjan nähtävästi herättäneen tunnetun verkkokeskustelupalstan.

– Siellä ruoditaan jo meidän muksujen ulkonäköä, Sampo kirjoittaa.

Koulussa haukutaan

Haukuissa käsitellään lapsia ala-arvoisella tavalla, joita ei ole syytä toistaa tässä, vaikka isänä Sampo niiden sisältöön viittaakin.

Hän kuitenkin kertoo, että alle teini-ikäinen esikoinenkin on saanut kuulla, miten häntä haukutaan Kolarin koulussa.

– Vaikka hän ei ko. koulua käy. Ja sitten ihmetellään kotikoulua, Sampo jatkaa.

Hänen ja Mintun uusioperheeseen kuuluu neljä tytärtä, joista nuorin on yhteinen. Kolme muuta ovat täysi-ikäisiä, ja kaksi heistä on Mintun aiemmasta suhteesta, yksi Sampon.

Juuri nyt osan perheestä matkaillessa Bahamalla on nuorin kotikoulussa, jota tv-ohjelmassakin kuvataan.

“Mie ihmettelen…”

Isä-Sampolla on selvä käsitys, että tytär sekä tekee läksynsä että oppii. Sen sijaan häntä vaivaa somen pahanpuhujissa toinen ilmiö.

– Mie ihmettelen enemmän sitä, mistä lapset oppivat tuommosen tavan kohdella muita… Luulen että kotoahan nuo taitaa tulla veren perintönä.

Sampomaiseen tapaan nykyiseltä Lapin-matkailukohteen isännältä riittää vielä naseva viesti nimettömille kirjoittelijoille.

– Mutta teille, jotka käytätte vapaa-aikanne meikäläisen seuraamiseen ja paskan puhumiseen… Teitä kutsutaan faneiks.

Active video: Severi Lahtinen rahasotkun keskellä

Kaulasten maailman on HBO Discovery -kanavalle tuottanut Aller Studios. Sen omistaa myös Seiskaa julkaiseva Aller Media Oy.

Related Posts

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page