Huutokauppakeisari teki kovan päätöksen: ”Jatkajaa etsitään”

Huutokauppakeisari-sarjasta tutut Aki ja Heli Palsanmäki etsivät jatkajaa yritykselleen, uutisoi Keskisuomalainen. Huutokauppa sijaitsee Uuraisten Hirvaskankaalla.

– Jos joku on kiinnostunut jatkamaan tässä huutokaupan pitämistä tai muuta liiketoimintaa, niin tässähän olisi samassa talossa koti ja työpaikka, Aki kommentoi Keskisuomalaiselle.

– Jatkajaa etsitään, hän sanoo.

Suurta muutosta ei ole kuitenkaan heti tapahtumassa. Päätös on kuitenkin kypsynyt vähitellen. Pariskunta on toiminut yrittäjinä pian 20 vuotta.

– Tarkoitus ei ole missään nimessä lopettaa. Toistaiseksi työskennellään ja pidetään tässä Helin kanssa huutokauppaa hamaan tulevaisuuteen. Ensi vuonna jatketaan ohjelman kuvaamista, jos kanava tilaa.

Suomalaisten rakastamaa suosikkisarjaa on kuvattu jo 19 tuotantokauden verran. Huutokauppakeisari nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2013.

Viime vuosina parin elämää ovat koetelleet terveysvaivat. Heli sairastui syöpään vuonna 2022. Häneltä löydettiin neljän sentin kokoinen kasvain kohdusta. Akilla puolestaan todettiin keuhkosyöpä pari vuotta sitten.

– Olen yrittänyt ajatella, että nyt on vain mentävä niillä korteilla, jotka minulle on jaettu. Kohta selviää, poistunko tästä paskapelistä voittajana vai viekö potin se elämää suurempi jakaja, Aki sanoi Seiskalle.

Molemmat ovat saaneet kuitenkin huojentavia uutisia.

– Siellä tuli puhtaat paperit. Ei ollut syöpä uusiutunut. Se oli helpottava tieto, vaikka samalla pään sisällä takoi, että matka on vielä pitkä, Aki sanoi Seiska-lehdelle viime vuoden joulukuussa.

Aki kertoi hiljattain Iltalehdelle pudottaneensa painoa.

– Painoa on lähtenyt aika rajustikin pois. Sitä nyt vaan on lähtenyt. Papu pitää minut liikkeellä, Aki kertoi ja viittasi pariskunnan koiraan.

0 seconds of 21 secondsVolume 0%
Leveä kuljetus tuhosi heijastekeppejä vitostiellä Hirvensalmella

Related Posts

TTK-tippuja Linda Sällström sai Valtteri-opelta napakan kuitin: “Katsotaan, että…”

Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Jalkapalloп sυυri пimi Liпda Sällström, 38, oп ex-jalkapalloilija ja…

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page