Salkkarit-tähti Pete Lattu: Yllätävä uutinen

Salkkarit-tähti Pete Lattu: Yllätävä uutinen

Salatut elämät -sarjasta tutuksi tullut näyttelijä Pete Lattu, 47, kertoo Seiskalle yllättävästä uutisesta.

Video: Mikko Parikalta paljastus kotitöistä!

Porvoossa asuva Pete julisti jo vuonna 2015 Seiskan haastatteluvideolla, kuinka hän on viherpeukalo. Perheellä on pienmaatila, jossa he ovat pitäneet kesäisin eläimiä, ja pöytään on tullut monenlaista herkkua aina tomaateista perunoihin.

Lisäksi Pete on kertonut julkisuudessa heillä olleen niin sanottuna “kakkospaikkana” Puumalassa sijaitseva vapaa-ajan paikka.

Nyt viherpeukaloinnille on kuitenkin tullut eräänlainen loppu.

– Tällä hetkellä ei ole muuta maatilatoimintaa kuin rouvan hevostenpito, Porvoossa asuva Pete yllättää.

Kitkemiselle heipat

Pete suosii tällä hetkellä itse itsestään huolehtivia kasveja kuten marjapensaita ja hedelmäpuita, joista ei tarvitse murehtia liiaksi.

– Ettei tarvitse kitkeä. On se sillä lailla helpompaa.

– Sikäli mikäli mukulat suostuvat meidän vanhojen fossiilien kanssa enää mitää aikaa viettämään, Pete veistelee.

Joskus he esimerkiksi katsovat yhdessä elokuvia tai sarjoja.

– Tai jopa pelaamme lautapelejä. Mutta lapsilla alkaa olla aika lailla omat kuviot. Isän ja äidin seura ei ole ensisijainen vaihtoehto heille, vaan ne omanikäiset kaverit.

Varjoliitävä iskä

Isän on täytynyt löytää itselleen omia puuhia.

– Ihanasti menee. Yritän liitää varjoliitimellä niin paljon, kuin aika ja kelit vain antavat myöten.

Harrastus on vallanut Peten vapaa-ajan. Perheen kahden teinin kanssa vietetty aika on jäänyt hieman vähemmälle.

Pete asuu Porvoossa vaimonsa ja lastensa kanssa.
Timo Korhonen
Suuri saavutus

Salatut elämät -sarjan 5000. jakso esitettiin elokuvateattereissa juhlavasti erikoisnäytöksessä. Pete on ollut sarjassa alusta asti, vaikkakin hänellä oli välissä pitkä tauko.

– On se viidetuhannes jakso sellainen saavutus, ettei niitä kovin montaa löydy.

Motivaatio ja ilo näytellä Kalle Laitelaa ei ole kadonnut Peteltä vuosien varrella.

– On tosi nastaa tehdä tätä työtä. Meillä on älyttömän kiva porukka työmaalla ja se mahdollistaa sellaisen arjen, joka tuntuu itselleen mielekkäältä.

Related Posts

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Exä tsemppaamassa yleisössä Yllättäeп…

TTK-tippuja Linda Sällström sai Valtteri-opelta napakan kuitin: “Katsotaan, että…”

Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Jalkapalloп sυυri пimi Liпda Sällström, 38, oп ex-jalkapalloilija ja…

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page