Palsanmäkikin olisi innoissaan – mies osti kuolinpesästä taulun 27 eurolla – huutokaupassa tuli 1,2 miljoonaa

Kuolinpesästä tehty löytö on saanut melkoisen päätöksen.

Ostaja saapui paikalle vasta muiden ehdittyä penkoa tavaroita, mutta käytävän seinälle oli jäänyt taulu.

Lue myös: Seiska: Markku Saukko kertoo väleistään Palsanmäkiin

Lue myös: Oulun poliisin huutokauppakuvassa todella outo hahmo – katso!

Vinyylilevyjä ja vanhoja huonekaluja harrastavan ostajan huomio kiinnittyi tummasävyiseen maalaukseen, jossa oli simpukankuoria. Se riippui autotalliin johtavan käytävän hämärässä nurkassa.

Taulussa näkyi taiteilijan signeeraus. Ostaja ei ollut varma löydöstään, mutta päätti ottaa sen mukaansa. Hinta vastasi nykykurssilla noin 27 euroa.

Elettiin heinäkuuta 2026.

Ostaja muutti myöhemmin perhelomansa suunnitelmia päästäkseen museoon katsomaan taiteilijan näyttelyä.

Näyttelyluetteloa selatessa vastaan tuli vanha lehtikuva. Siinä oli sama maalaus, jonka hän oli juuri ostanut.

Lue myös: Huutokauppakeisari Palsanmäki kertoi surullisen uutisen Keskisuomalaiselle – luovutaan kokonaan huutokaupasta jos…

Lue myös: Katso: Näin käy Suomen Huutokauppakeisari -ohjelmalle uuden kauden jälkeen

Taiteilijan tuotantoon perehtynyt asiantuntija vahvisti teoksen aidoksi. Ostaja otti yhteyttä näyttelyä tukeneeseen huutokauppataloon, ja taulu päätettiin myydä.

Syyskuun 11. päivänä julkaistussa tiedotteessa huutokauppatalo arvioi teoksen hinnaksi nykykurssilla noin 133 000–221 000 euroa.

Eilen torstaina 1. lokakuuta taulu myytiin kuitenkin hämmästyttävällä noin 1,2 miljoonalla eurolla, kertoo CBS News.

Simpukkamaalaus oli Gertrude Abercrombien vuonna 1951 valmistunut Alderman Merriam’s Shells. Taiteilija oli antanut sen seuraavana vuonna lääkärille maksuksi hoidosta. Teos jäi lääkärin omistukseen ja päätyi aikanaan tämän kuolinpesään.

Löytö tehtiin Yhdysvalloissa Michiganin osavaltiossa. Eilisen huutokaupan järjesti Freeman’s New Yorkissa.

Tällaisesta arvonnoususta Suomen Huutokauppakeisari Aki Palsnamäkikin olisi innoissaan.

Related Posts

Maajussi-Jetta jätti sulhot nuolemaan näppejään – Ei suostuisi tähän edes miehen takia: “En…”

Maajυssi-Jetta, kυva: K. Kυrki Maajυssille morsiaп -sarjassa maajυssit ja kυmppaпiehdokkaat etsivät rakkaυtta. Sυlhoa etsimässä Yksi tämäп syksyп maajυsseista oп Jetta. Häп oп tυtυstellυt tosi-tv-ohjelmassa lähemmiп kolmeeп mieheeп….

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Exä tsemppaamassa yleisössä Yllättäeп…

TTK-tippuja Linda Sällström sai Valtteri-opelta napakan kuitin: “Katsotaan, että…”

Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Jalkapalloп sυυri пimi Liпda Sällström, 38, oп ex-jalkapalloilija ja…

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page