Danny, 84, teki hätkähdyttävän ratkaisun – Missä on 25-vuotias Helmi Loukasmäki?

Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen on tehnyt pitkän uran artistina ja yrittäjänä.

Danny, Iso Dee, on liikemies, joka toi showbisneksen Suomeen. Häneltä on tullut lukuisia hittejä, niistä kuuluisimpia ovat mm. Kuusamo, East Virginia, Kauan, Kesäkatu ja Tahdon olla sulle hellä.

Vierivä kivi ei sammaloidu ja musiikin grand old man onkin paljastanut ison uutisen.

Danny on mukana Herrasmiehet lavalla -kokoonpanossa. 84-vuoden ikä ei legendan tahtia hiljennä.

Ja tämä porukka lähtee myös kiertueelle, joka alkaa lokakuussa 2026. Tiedossa on useampi paikkakunta Suomessa.

Kiertue starttaa Lahden Sibeliustalosta 9. lokakuuta ja päättyy marraskuussa Tampere-talolle.

Herrasmiehet keikkailevat mm. Turun Logomossa, Oulun Madetojan salissa, Porin Promenadisalissa, Jyväskylän Paviljongissa sekä Helsingin Kulttuuritalolla.

Yhteiskiertue kokoaa viisi suomalaisen iskelmämusiikin legendaa samalle lavalle.

Estradilla nähdään Dannyn lisäksi Eino Grön, Pasi Kaunisto ja Erkki Liikanen sekä Kai Hyttinen, Sakari Kuosmanen ja Kari Vepsä omilla vuoroillaan eri kaupungeissa.

Orkesterin kapellimestarina toimii Jari Puhakka, ja konsertit juontaa Markku Veijalainen.

Helmi Loukasmäki on totuttu näkemään lavalla Dannyn rinnalla. Loukasmäki tuli julkisuuteen Danny assistenttina. Parivaljakko on myös esiintynyt yhdessä ja he ovat tehneet keikkoja mm. Espanjassa.

Dannyn assistenttina julkisuuteen noussut 25-vuotias Loukasmäki on julkaissut oman biisin. Aiemmin laululintuselta on kuultu mm. cover-versio Taiskan Moi, moi vain -biisistä. Onko aika jo oma kiertueen?

Related Posts

Aki Palsanmäki: Sydäntä särkevä tilanne

Sυomeп hυυtokaυppakeisariп tiistaiп 3.11. jaksossa tavaroitaaп saapυvat kaυppaamaaп missikisoista jυlkisυυteeп пoυssυt Riikka Uυsitalo ja häпeп пykyiпeп radiojυoпtajatyöpariпsa Alexaпder Eklυпd. Jaksossa koetaaп myös riipaiseva eroп hetki. Video: Heli…

Major update on Limerick minister Patrick O’Donovan’s recovery

Minister for Culture, Communications and Sport Patrick O’Donovan MINISTER for Culture, Communications and Sport Patrick O’Donovan has been discharged from hospital over two weeks after suffering a…

Maajussi-Jetta jätti sulhot nuolemaan näppejään – Ei suostuisi tähän edes miehen takia: “En…”

Maajυssi-Jetta, kυva: K. Kυrki Maajυssille morsiaп -sarjassa maajυssit ja kυmppaпiehdokkaat etsivät rakkaυtta. Sυlhoa etsimässä Yksi tämäп syksyп maajυsseista oп Jetta. Häп oп tυtυstellυt tosi-tv-ohjelmassa lähemmiп kolmeeп mieheeп….

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Exä tsemppaamassa yleisössä Yllättäeп…

TTK-tippuja Linda Sällström sai Valtteri-opelta napakan kuitin: “Katsotaan, että…”

Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Jalkapalloп sυυri пimi Liпda Sällström, 38, oп ex-jalkapalloilija ja…

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page