Mirella: Hurja rahapommi

Mirella: Hurja rahapommi

Vain 21-vuotias Mirella eli Mirella Roininen on Suomen suurimpia poptähtiä millä tahansa mittarilla.

Katso video: Uskoisitko, että nämä julkkikset ovat saman ikäisiä?

Hänen voittokulkunsa alkoi vuonna 2024 artistin toisella singlellä Timanttei.

Sen jälkeen kappaletta on kuunneltu pelkästään Spotifyssa 43 miljoonaa kertaa. Se on luku, jota ei löydä kovinkaan monen suomalaisartistin soittolistalta.

Vieläkin suurempi temppu on ollut kuitenkin se, ettei Mirella ole jäänyt yhden hitin ihmeeksi, vaan hänen jokainen kappaleensa on saanut Spotifyssa yli miljoona kuuntelukertaa – lukuun ottamatta tuoreinta kappaletta, joka sekin julkaistiin vasta syyskuun lopulla.

Tällaisella suosiolla rahaa tulee ikkunoista ja ovista, eikä siksi ole ihme, että Mirella päätyi perustamaan kipkapin oman yrityksen joulukuussa 2024. Yhtiö kantaa nimeä MirellaLaLaa Oy.

Hurja potti yhteiseen kassaan

Sittemmin firma on saanut alleen ensimmäisen täyden tilikauden.

Tilikausi 2025 kulki erittäin voitokkaissa merkeissä: viivan alle jäi peräti 542 000 euroa voittoa. Lukuun päästiin 728 000 euron liikevaihdolla.

Putiikin hurjaa tuloskuntoa selittää se, ettei firmalla ole juuri lainkaan kuluja. Ulkopuolisia palveluita, ostoja ja muita kuluja on yhteensä vain 42 000 euroa.

Mirella ei ole myöskään tarvinnut suurta palkkaa, sillä firman henkilöstökulut ovat vain 8 000 euroa.

Yhteisöveroja Mirella on kuitenkin maksanut senkin edestä: Suomen valtio kostui popparin ensimmäisestä täydestä tilikaudesta 136 000 euroa.

Harva laulajan ikätoveri pystyy osallistumaan vastaavalla tasolla verokarhun kassan kartuttamiseen.

Nosti osingot

Taseesta ei selviä, millaisia peliliikkeitä Mirella suunnittelee voitoilleen.

Tilikauden päätteeksi rahat makasivat turvallisesti yhtiön pankkitilillä. Firmalla ei ole myöskään merkittäviä velkoja.

Väkevän vuoden jälkeen laulaja sentään päätti jakaa itselleen 43 000 euron osingot huojennetulla 7,5 prosentin veroprosentilla.

Se on vähintäänkin kohtuullista valtavan veromällin jälkeen.

Rakas hankki tv:stä tutun kämpän

Myös Mirellan siviilielämä näyttää kaikesta päätellen sujuvan duurissa.

Seiska on kertonut, että Mirella on viihtynyt tiiviisti yhdessä artisti Sexmanen kanssa jo vuoden päivät.

Kaksi esiintyvää taiteilijaa voivat viettää yhteistä aikaa myös upeissa puitteissa. Seiska nimittäin kertoi loppukesästä, että popparin rakas on hankkinut Vantaalta 137-neliöisen omakotitalon.

Tv:stä tuttu kämppä on kuitenkin vain Sexmanen omistuksessa, joten vielä on liian aikaista puhua avoliitosta.

Related Posts

Nyt puhuu Maajussi-Jetta: Suorat sanat kohuvalinnasta

Maajυssille morsiameп viimeisessä jaksossa kυrkistetaaп maajυssieп ja -jυssittareп elämääп mυυtama kυυkaυsi kυvaυsteп päätyttyä. Katso video: Mitä maitoa Maajυssille morsiaп -osallistυjat sυosivat? Edellisessä jaksossa maajυssi-Jetta kohaυtti, sillä häп…

Aki Palsanmäki: Sydäntä särkevä tilanne

Sυomeп hυυtokaυppakeisariп tiistaiп 3.11. jaksossa tavaroitaaп saapυvat kaυppaamaaп missikisoista jυlkisυυteeп пoυssυt Riikka Uυsitalo ja häпeп пykyiпeп radiojυoпtajatyöpariпsa Alexaпder Eklυпd. Jaksossa koetaaп myös riipaiseva eroп hetki. Video: Heli…

Muistatko Metsolat-sarjan Eevan? – näin hänellä menee nyt

Metsolat mυistetaaп ikoпiseпa ohjelmaпa, joka kertoi 1990-lυvυп elämästä Sυomessa. Leppävaaraп kotitilalla asυva Metsoloideп perhe valloitti sυomalaisteп tv-rυυdυt vυosiпa 1993–1995 ja ohjelmaп sυosio kaпtaa vielä täпäkiп päiväпä. Katso…

TTK: Anni Ihamäki antoi Anssi Heikkilälle tiukan kiellon

Radiosta ja tv:stä tυttυ jυoпtaja Aппi Ihamäki, 44, kilpailee Taпssii tähtieп kaпssa -kisaп 19. kaυdella opettajaпaaп Aпssi Heikkilä. Katso videolta, kυп Aппi ja mυυt TTK:п tähtioppilaat kertovat,…

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Robert Heleпiυs herätti hυomiota…

Hanser czuje, że coś jest nie tak. Jego twarz zdradza ciężar, którego nie potrafi już ukryć. Hancer natychmiast zauważa jego stan i pyta, co się wydarzyło. Cichahan…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page