Henny Harjusolankin operoinut plastiikkakirurgi ammuttiin kuoliaaksi

Henny Harjusolankin operoinut plastiikkakirurgi ammuttiin kuoliaaksi

Aiemmin viikolla espanjalaismediat uutisoivat marbellalaisella kauneusklinikalla tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta. 

Henny Harjusola esitteli Seiskalle kotinsa:

Ampumavälikohtaus tapahtui Espanjan Marbellassa keskiviikkona 7. lokakuuta. Ampumisessa kuoli plastiikkakirurgisen klinikan, Cirumedin, perustanut plastiikkakirurgi Dr. Alexander Aslani, 57. Aslania ammuttiin useita kertoja päähän. 

Paikalla oli myös Aslanin vaimo, joka on työskennellyt miehensä kanssa kyseisellä klinikalla. Vaimo varoitti ampumisen jälkeen muita tilanteesta ja hälytti miehelleen apua.

Ampumavälikohtausta seuraavana päivänä poliisi pidätti tapauksesta epäiltynä 18-vuotiaan ruotsalaismiehen. Tämän hetkisten tietojen mukaan ampujan uskotaan tehneen palkkamurhan.

Murhatutkinnan keskiössä on tällä hetkellä Aslanin ja tyytymättömän potilaan kanssa syntynyt kiista. 

Aslan oli erikoistunut vartalon muotoilun vaativiin toimenpiteisiin ja kasvojen plastiikkakirurgiaan yli kolmen vuosikymmenen ajan. Medioiden mukaan osa potilaista oli ollut vuosien varrella tyytymättömiä hoitoihinsa.

Aslanin klinikan asiakas lähetti ampumista edeltävien tuntien aikana useita viestejä, joissa hän ilmaisi tyytymättömyytensä kauneuskirurgisen toimenpiteen tuloksiin, vaati rahojen palautusta ja esitti suoria uhkauksia.

Suomalaisia asiakkaita

Aslan on operoinut useita julkisuudestakin tuttuja henkilöitä, kuten somevaikuttaja Henny Harjusolan. Henny on käynyt Aslanin perustamalla klinikalla muun muassa vatsan muotoiluleikkauksessa ja pakaroiden muotoiluleikkauksessa.

Henny on kertonut operaatioistaan avoimesti esimerkiksi suositulla Youtube-kanavallaan.

Katso video alta:

Related Posts

Nyt puhuu Maajussi-Jetta: Suorat sanat kohuvalinnasta

Maajυssille morsiameп viimeisessä jaksossa kυrkistetaaп maajυssieп ja -jυssittareп elämääп mυυtama kυυkaυsi kυvaυsteп päätyttyä. Katso video: Mitä maitoa Maajυssille morsiaп -osallistυjat sυosivat? Edellisessä jaksossa maajυssi-Jetta kohaυtti, sillä häп…

Aki Palsanmäki: Sydäntä särkevä tilanne

Sυomeп hυυtokaυppakeisariп tiistaiп 3.11. jaksossa tavaroitaaп saapυvat kaυppaamaaп missikisoista jυlkisυυteeп пoυssυt Riikka Uυsitalo ja häпeп пykyiпeп radiojυoпtajatyöpariпsa Alexaпder Eklυпd. Jaksossa koetaaп myös riipaiseva eroп hetki. Video: Heli…

Muistatko Metsolat-sarjan Eevan? – näin hänellä menee nyt

Metsolat mυistetaaп ikoпiseпa ohjelmaпa, joka kertoi 1990-lυvυп elämästä Sυomessa. Leppävaaraп kotitilalla asυva Metsoloideп perhe valloitti sυomalaisteп tv-rυυdυt vυosiпa 1993–1995 ja ohjelmaп sυosio kaпtaa vielä täпäkiп päiväпä. Katso…

TTK: Anni Ihamäki antoi Anssi Heikkilälle tiukan kiellon

Radiosta ja tv:stä tυttυ jυoпtaja Aппi Ihamäki, 44, kilpailee Taпssii tähtieп kaпssa -kisaп 19. kaυdella opettajaпaaп Aпssi Heikkilä. Katso videolta, kυп Aппi ja mυυt TTK:п tähtioppilaat kertovat,…

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Robert Heleпiυs herätti hυomiota…

Hanser czuje, że coś jest nie tak. Jego twarz zdradza ciężar, którego nie potrafi już ukryć. Hancer natychmiast zauważa jego stan i pyta, co się wydarzyło. Cichahan…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page