
Maajussille morsian on rakkauden asialla.
Maajussille morsian -sarja pärähti televisioon syksyn saapuessa. Tv-sarja vie rakkauden etsintään ja tapahtumapaikkana on maaseutu.
Monelle suomalaiselle on tarjolla nostalgiaa ja mahdollisesti myös palsamia kotiseudun kaipuuseen. Ja mikä tärkeintä, rakkautta ja romantiikkaa.
Uudella kaudella sarjaa on uudistettu. Maajussille morsian on entistä pitempi kestoltaan, sillä jokainen jakso on 1,5 h. Aiempina kausina kesto on ollut 1 tuntia per jakso.
MTV lupasi kauden alussa, että syksyn mittaan nähdään pidempiä jaksoja ja enemmän romantiikkaa, tunteita ja juonenkäänteitä kuin koskaan ennen. Tiedossa on uusia konnankoukkuja pitkin kautta.
Yksi iso juonenkäänne oli, kun Perttu joutui ison valinnan äärelle. Hän joutui pistämään pois yhden morsioehdokkaan jo heti farmiviikon alussa. Totutusti päätös kumppaniehdokkaiden suhteen on tehty farmiviikon lopussa, kun maajussi ja kumppaniehdokkaat ovat päässeet tutustumaan toisiinsa paremmin.
Ja olihan Pertun pikatreffeille tulleista morsiamista yksi “äiteen” valitsema eli hän ei valinnut kaikkia morsiehdokkaita itse.
Lue lisää: Maajussi-Perttu antoi kylmästi pakit – “Äiteen suosikki” avautuu itkuisena: “Oli vähän…”
Näin Vappu Pimiä kertoi Suomi24 Viihteelle uudistuksista ennen kauden alkua:
-Mun mielestä me ollaan tärkeiden perusasioiden äärellä edelleen. Se pohjavire ei ole muuttunut. Mutta kehitys kehittyy, ohjelmat kehittyy, ihmiset vaatii enemmän. Niin tottakai me yritetään pysyä siinä mukana. Ja esimerkiksi tällä kaudella on semmoisia twistejä, mitä ei ole koskaan aikaisemmin ollut, Pimiä lupaa.
-Tottakai pitää kehittää, että eihän me voida tehdä samanlaista ohjelmaa kuin on tehty 19 kautta sitten. Sehän näyttäisi ihan vanhanaikaiselta ja hitaalta, suosikkijuontaja pohtii.
Lue myös: Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään – Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Maajussiformaatista pääsee nauttimaan tänä syksynä kahden ohjelman myötä.
Maajussille morsian -sarjassa seurataan Jetan, Antin, Askon ja Pertun rakkauden etsintää. Maajussien jälkeen television ääressä starttaa Rakkaat maajussit. Se avaa Maajussille morsian -ohjelmasta jo tuttujen maajussien elämää.
Katsoja pääsee seuraamaan neljän maajussin puuhia maatilojen kesäisissä maisemissa. Mukana ovat Kalle ja Niina, Tuomo ja Marjo, Victoria sekä Tarja.
Tänä syksynä ei nähdä Kaikki tarinat -sarjaa, jossa ns. rannalle jääneet maajussit pääsivät etsimään kumppania.
Lue lisää: Kiusallinen tilanne: Maajussi-Jetta ei lämpene – Sulhoehdokas jysäyttää suutelemisesta
Maajussille morsian ma klo 20.00 MTV Katsomo ja MTV3
Rakkaat maajussit ma klo 21.30 MTV Katsomo ja MTV3
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi