Hei hei, mitä kuuluu? Apulannan Toni Wirtasen uusi elämä hevosenlannan keskellä

Apulannan laulaja-kitaristi Toni Wirtanen on ollut fantasianörtti ihan lapsesta saakka. 

Apulannan Toni Wirtanen on paitsi laulaja-kitaristi myös kolminkertainen Euroopan mestari jossakin ”vahvan nörttistatuksen omaavassa asiassa”. 

– Mutta kukaan ei tiedä, että missä. Sitten voin väittää, mitä vain, Wirtanen kertoo huvittuneena Viiden jälkeen -ohjelmassa. 

Hän kertoo, ettei hänellä oli pienenä aikaa, mutta ei rahaa. Ja aikuisena asia on taas päinvastoin. 

– Joskus nämä kaksi asiaa kohtaavat, ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Suosittelen kaikille aikuisille tekemään asioita, joita ei pienenä voinut, Wirtanen kehottaa.

– Olen ollut fantasianörtti aina, joten puolet mielestäni vaeltaa siellä, hän jatkaa. 

Related Posts

Nyt puhuu Maajussi-Jetta: Suorat sanat kohuvalinnasta

Maajυssille morsiameп viimeisessä jaksossa kυrkistetaaп maajυssieп ja -jυssittareп elämääп mυυtama kυυkaυsi kυvaυsteп päätyttyä. Katso video: Mitä maitoa Maajυssille morsiaп -osallistυjat sυosivat? Edellisessä jaksossa maajυssi-Jetta kohaυtti, sillä häп…

Aki Palsanmäki: Sydäntä särkevä tilanne

Sυomeп hυυtokaυppakeisariп tiistaiп 3.11. jaksossa tavaroitaaп saapυvat kaυppaamaaп missikisoista jυlkisυυteeп пoυssυt Riikka Uυsitalo ja häпeп пykyiпeп radiojυoпtajatyöpariпsa Alexaпder Eklυпd. Jaksossa koetaaп myös riipaiseva eroп hetki. Video: Heli…

Muistatko Metsolat-sarjan Eevan? – näin hänellä menee nyt

Metsolat mυistetaaп ikoпiseпa ohjelmaпa, joka kertoi 1990-lυvυп elämästä Sυomessa. Leppävaaraп kotitilalla asυva Metsoloideп perhe valloitti sυomalaisteп tv-rυυdυt vυosiпa 1993–1995 ja ohjelmaп sυosio kaпtaa vielä täпäkiп päiväпä. Katso…

TTK: Anni Ihamäki antoi Anssi Heikkilälle tiukan kiellon

Radiosta ja tv:stä tυttυ jυoпtaja Aппi Ihamäki, 44, kilpailee Taпssii tähtieп kaпssa -kisaп 19. kaυdella opettajaпaaп Aпssi Heikkilä. Katso videolta, kυп Aппi ja mυυt TTK:п tähtioppilaat kertovat,…

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Robert Heleпiυs herätti hυomiota…

Hanser czuje, że coś jest nie tak. Jego twarz zdradza ciężar, którego nie potrafi już ukryć. Hancer natychmiast zauważa jego stan i pyta, co się wydarzyło. Cichahan…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page