
Liikemies Jethro Rostedt sanoo toimittaja Leena Ylimutkan kirjoittamassa Jethro – Makso mitä makso -elämäkerrassaan (Otava 2026) joutuneensa ravintoloitsija Seppo ”Sedu” Koskisen huijaamaksi. Koskinen rakensi suuren yökerhobisneksen 2000-luvun alussa ja Sedulat nousivat käsitteeksi yökerhokansan keskuudessa. 2010-luvulla Koskisen bisnekset joutuivat kuitenkin vastatuuleen.
Rostedt sanoo kirjassa lainanneensa Koskiselle rahaa jo pidemmän aikaa, kun päätti lähteä mukaan tämän Namu-yökerhon toimintaan.
Näin jälkikäteen voin sanoa, että olin niin saatanan tollo. Ei tyhmempää voi olla. Minua oli varoitettu jo etukäteen, ettei Sedu Koskisen yhtiökumppaniksi kannattaisi lähteä. Ja itse asiassa myös siitä, ettei yökerhobisnekseen kannata missään nimessä lähteä.
Rostedtin mukaan hänellä ei ollut tuolloin todellista kuvaa Sedun surkeasta tilanteesta ja kaikki näytti ulospäin hyvältä. Namu avattiin Helsingissä marraskuussa 2011, ja alku oli Rostedtin mukaan lupaava.
Rostedtin mukaan Koskinen oli kuitenkin velkaantunut moneen suuntaan ja tällä oli mennyt omat ja firmansa rahat täysin sekaisin. Liikemiehen mukaan Koskinen oli myös antanut kaikenlaisia omistusprosentteja eri ihmisille.
Sedu kusetti suoraan meitä kaikkia, eikä kertonut meille mistään ongelmistaan. Kun kaikki vielä tuolloin näytti hyvältä, oletimme kaiken myös olevan hyvin.
Rostedtin mukaan Sedu ajoi Namun nurin eikä kukaan tiennyt, mitä konkurssissa tapahtui. Rostedt kertoo, että silloin he kaikki menettivät omistuksensa.
Rostedtin mukaan Koskisen yksi viimeisimmistä huijauksista tapahtui Forssan yökerhossa. Liikemiehen mukaan Koskinen oli tehnyt Koffin kanssa diilin ja laittanut hänen nimensä vakuudeksi 50 000 euroon asti.
Ketään ei varmasti yllätä se, että kun Sedu jätti laskut maksamatta, velka kaatui minun päälleni. Sedu oli markkinoinut, että minä olen omistajana Forssan yökerhossa.
Rostedtin mukaan mistään Koskisen toimista ei tehty rikosilmoitusta.
Rostedt kertoo kirjassaan ottaneensa Turun Namun omistajuuden ikään kuin korvauksena Koskisen veloista. Nimi vaihtui Yökerho Studioksi. Vuonna 2022 Rostedt ilmoitti yökerhon lopettava toimintansa, sillä he eivät päässeet vuokranantajan kanssa yhteisymmärrykseen tilan vuokrasta ja vuokrarästeistä.
Koskinen tuomittiin törkeistä talousrikoksista toukokuussa 2024. Tuomio tuli kolmesta kirjanpitorikoksesta, kolmesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja rekisterimerkintärikoksesta. Rikokset tapahtuivat vuosien 2012–2019 aikana Varsinais-Suomen alueella. Tapahtumat liittyvät Namu-ravintoloiden, VIP-ravintoloiden ja Torre Nuevon toimintaan, joiden toimitusjohtajana Koskinen toimi.
Koskisen omistama Namu-yökerho lopetti toimintansa alkuvuonna 2017. Joulukuussa 2018 uutisoitiin, että Koskinen haki yksin Namuravintolat Oy -yhtiötään konkurssiin. Konkurssihakemuksen syyksi ilmoitettiin yhtiön maksukyvyttömyys. Hakemuksen mukaan yhtiöllä oli varoja noin 246 700 euroa ja velkoja yli miljoonaa euroa.
Hakemuksesta kävi ilmi, toisiksi suurin velkoja oli Rostedt, jolla oli tuolloin yhtiöltä 80 000 euron saatavat. Suurin velkoja oli Koskinen itse, jolla oli tuolloin yhtiöltä noin 784 300 saatavat.
Iltalehti ei ole toistaiseksi tavoittanut Sedu Koskista kommentoimaan Jethro Rostedtin kirjassa esittämiä väitteitä.
Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia Leena Ylimutkan kirjoittamasta Jethro – Makso mitä makso -elämäkerrasta (Otava 2026). Kirja Ilmestyi 14. lokakuuta.