Poliisi tutkii Ilomantsissa tapahtunutta henkirikosta tappona.

Noin viisikymppinen ilomantsilaismies kuoli henkirikoksen uhrina viime viikonloppuna. Itä-Suomen poliisi tutkii tekoa tappona.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut 38-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen rikoksesta epäiltynä.

Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan teko tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Veriteko paljastui sunnuntaina aamupäivällä, kun hätäkeskus välitti poliisille tiedon “yksityisestä tilasta” löytyneestä ruumiista.

– Sivullinen henkilö oli mennyt tapahtumapaikalle, löytänyt ruumiin ja ilmoittanut asiasta hätäkeskukseen, poliisi kertoo.

Ruumiissa oli ulkoisen väkivallan merkkejä.

Tutkinnan perusteella poliisi otti kiinni kaksi ihmistä, joiden osallisuutta tapahtumiin selvitetään. Vain yksi epäilty on nyt vangittu.

Poliisin mukaan uhri ja epäillyt tunsivat toisensa entuudestaan.

– Tutkinnallisista syistä poliisi ei voi kertoa tarkemmin mahdollisista tekovälineistä, uhrin vammoista tai teon motiivista.

Iltalehden tietojen mukaan vangitulla 38-vuotiaalla miehellä on rikostaustaa. Häntä on takavuosina syytetty muun muassa liikenne-, omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

Related Posts

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page