Elsa Saision häissä kuultiin äärimmäisen avoin hääpuhe

Näyttelijät Elsa Saisio ja Timo Välisaari menivät viikonloppuna naimisiin. Saisio ja Välisaari ovat olleet pitkään yhdessä ja heillä on vuosina 2010 ja 2015 syntyneet lapset.

Iloinen perhetapahtuma selvisi ensin Saision Instagram-tilin tarinoista. Tarinat ovat katsottavissa 24 tunnin ajan. Nyt morsiamen äitipuoli, tutkija ja tietokirjailija Helena Saarikoski, on avannut lisää intiimejä yksityiskohtia sunnuntaisista häistä Facebook-julkaisussaan.

Saarikoski on julkaissut kuvan hääparin häätanssista Hietalahden paviljongin tanssilattialla. Lisäksi hän on julkaissut kokonaisuudessaan hääparille pitämänsä poikkeuksellisen avoimen puheen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Puheessaan Saarikoski kertasi, kuinka morsian aikanaan sai alkunsa. Saarikoski oli itse suhteessa Elsa Saision jo edesmenneen isän, näyttelijä Harri Hyttisen (puheessa ”Haba”) kanssa, mutta Elsa Saision äiti on kuitenkin kirjailija Pirkko Saisio.

– Elsa ei ole ainoa, joka on ihmetellyt sitä, että olen hyväksynyt: mieheni lapsen, jonka hän on saanut suhteemme aikana toisen naisen kanssa. Sitä on jopa paheksuttu, kertaa Saarikoski puheensa alkupuolella.

Hän pohtii puheessaan Elsa Saision elämän alun tapahtumia, mutta puheesta käy heti selväksi, miten hän oli valmis hyväksymään se, että kumppani sai lapsen toisen naisen kanssa.

– Sitten vielä ehkä vähän intiimimpi perhejuttu. Haba halusi kovasti isäksi jo heti silloin kun me alettiin olla yhdessä. Mulla ei ollut asiassa niinkään kiire (olin 22-vuotias, opintojen alussa, ei kiirettä äidiksi tosiaan), niin se oli jopa helpottavaa mulle, että Haballa oli jo lapsi.

– Oltiin oltu vasta vajaa vuosi yhdessä kun Elsa syntyi, ei mikään varsinainen skandaali, että lapsi oli pantu alulle siinä suhteemme alkuvaiheessa, kun vasta ”styylattiin”, ehkä sitäkin vähän hajanaisesti.

Omalle äidilleen Saarikoski oli kertonut, että lapsen äiti on tunnettu, ja on selvää, ettei Saisiosta ole uhkaa suhteelle. Saarikosken omat vanhemmat olivat kirjailijoita: hänen äitinsä oli Tuula Saarikoski ja hänen isänsä Pentti Saarikoski.

Saarikoski kertoi äitinsä olleen feministi, jolle oli selvää, että miehet voivat tulla ja mennä, mutta äidit ja lapset pysyvät ja on sitten aina.

– Olen itse Suomen kirjallisuuden tunnustetuin ”vahinko”, ehkä siksi haluan tämänkin tiedon lisätä kertomukseen siitä, ”miten Pirkko Saision lapsi sai alkunsa”. Olit molemmin puolin toivottu ja tahdottu, onnenkantamoinen lapsi, et ainakaan vahinko missään mielessä.

– Kääntäisinkin tämän kysymyksen oikeastaan Pirkolle: miten me hippisukupolven, vapaan rakkauden ja seksuaalisen vallankumouksen lapset ollaan kasvatettu tää uusi ehkä pikkuisen puritaaninen sukupolvi, jolle tällainen tapahtuma voi olla jotenkin käsittämätön, että vanhat ystävät, mies ja nainen, istuu iltaa kahdestaan, ja päättääkin siinä ystävyyden hehkussa ”panna lapsen alulle”, ja tekee sen? Eiköhän se osapuilleen näin käy yleensäkin, kun oikein ajattelee?

Saarikoski päätti puheensa legendaariseen lausahdukseen.

– ”Peace and love”, ystävät!

Related Posts

Line Kruse havde seks børn med på den røde løber, men ingen af dem var hendes egne

Line Kruse er en hyppig gæst på den røde løber, når der er premiere på film eller teaterforestillinger. Nogle gange er hun i selskab med sin mand…

Cykelrytter i lykkerus: Anthon Charmig er blevet gift

I sommer kunne Anthon Charmig fortæfortælle til, at der ventede ham en stor begivenhed i oktober. For da skulle han og kæresten Signe Lambæk giftes. Nu har…

Tysk arveprins med danske rødder afslører: Ja, vi skal giftes

Der er romantik i luften og bryllupsklokkerne ringer i den fyrstelige slægt i Tyskland. Heinrich Donatus, der er arveprins af Schaumburg-Lippe, har nemlig været på knæ for…

Maп jailed for Limerick hit-aпd-rυп that is liпked to ‘very violeпt oпgoiпg feυd’

Maп jailed for Limerick hit-aпd-rυп that is liпked to ‘very violeпt oпgoiпg feυd’

A MAN has beeп seпt to prisoп followiпg his iпvolvemeпt iп a “feυd-related iпcideпt” iп Limerick city.

Sυtiпaa ja kiihkeitä sυυdelmia – Maajυssi-Asko ja Miia-rakas iпtoυtυivat iпtiimiiп hetkeeп

Sυtiпaa ja kiihkeitä sυυdelmia – Maajυssi-Asko ja Miia-rakas iпtoυtυivat iпtiimiiп hetkeeп

Maajυssille morsiaп -sarjassa maajυssi-Asko valitsi morsiaпehdokkaista Miiaп. Maajυssille morsiaп ohjelmassa oп tehty lopυlliset valiппat. Maajυssi-Asko kυtsυi farmiviikolle kolme пaista: Miiaп, 50,…

Joυпi Hyпyпeп: Sυυri sυrυ

Joυпi Hyпyпeп: Sυυri sυrυ

Kotiteollisυυs-laυlaja Joυпi Hyпyпeп, 56, oп pitäпyt paυssia sosiaalisesta mediasta. Myöhääп tiistai-iltaпa (3.11.) häп paljasti seп taυstalla olevaп sυrυlliseп syyп. Videolla Mari Peraпkoski…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page