Seiska: Laulaja Frederik lyttäsi Eput – johan oli taas kielen käyttöä

Ikiroutainen junttidiskon kingi, Frederik a.k.a. Reetu a.k.a. Ilkka Sysimetsä, on aina ollut tunnettu siitä, että hän lausuu nopeammin kuin pikakivääri.

Ja suusta voi tulla melkoista tekstiä.

Niin nytkin.

Seiska on kysellyt Reetulta kuulumisia, ja onpa käyty läpi myös Eppu Normaali -yhtyeen uran huipennus- ja lopetuskeikkaa, joka siis on tänään 8.8. Ratinassa, Tampereella.

Reetua ei Eput kiinnosta.

– No vittu, ei kiinnosta Eppujen musa yhtään, sori vaan, hän lataa Seiskassa kirosaojen säestyksellä.

Reetu jopa kuvaa Eppu Normaalia ”romubändiksi”.

– Se on huonosti laulettua, soitettua ja kornia!

Reetu ei kuulemma ymmärrä lainkaan miksi suomalaiset ovat niin Eppujen perään.

Kun häneltä kysytään, löytyykö Eppu Normaalilta edes yhtä kappaletta, jonka hän hyväksyy, vastaus tulee nopeasti.

– Ei ole.

Frederik kuitenkin kertoo Seiskassa nostavansa hattua yhtyeen ympärille syntyneelle liiketoiminnalle.

– Siitä pitää nostaa hattua, että Eput ovat perustaneet Akun Tehtaan ja tehneet hyvää bisnestä.

Elokuu on kasikymppiselle Reetulle kiireistä keikka-aikaa. Lisäksi hän ehtii pelata tennistä kolmesti viikossa ja nostella puntteja.

Lisäksi Reetu paljastaa Seiskassa, ettei hän ole Otavan julkaisemaan Harva meistä on Frederik -elämäkertakirjaan tyytyväinen. Siksipä suunnitteilla on uusi.

Lähde: Seiska

Related Posts

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Susanna Penttilä joutui verotarkastukseen – jättilasku!

Sυsaппa Peпttilä, 54, oп toimiпυt yrittäjäпä пυoresta pitäeп. Häп oп pyörittäпyt Helsiпgissä sijaitsevaa Férrer-vaatepυtiikkia vυodesta 2002. Liike seisoo yhä Korkeavυoreпkadυlla.  Videolla Sυsaппa paljastaa paпobυssiпsa pysäköiпtikikaп: Piaп yksi…

Line Kruse havde seks børn med på den røde løber, men ingen af dem var hendes egne

Line Kruse er en hyppig gæst på den røde løber, når der er premiere på film eller teaterforestillinger. Nogle gange er hun i selskab med sin mand…

Cykelrytter i lykkerus: Anthon Charmig er blevet gift

I sommer kunne Anthon Charmig fortæfortælle til, at der ventede ham en stor begivenhed i oktober. For da skulle han og kæresten Signe Lambæk giftes. Nu har…

Tysk arveprins med danske rødder afslører: Ja, vi skal giftes

Der er romantik i luften og bryllupsklokkerne ringer i den fyrstelige slægt i Tyskland. Heinrich Donatus, der er arveprins af Schaumburg-Lippe, har nemlig været på knæ for…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page