Aki ja Heli Palsanmäki tuoreessa kuvassa: Heli teki metsässä jotain ensi kertaa sitten vuoden 2016

Hirvaskankaalla asuva pariskunta Aki ja Heli Palsanmäki viettivät talven Espanjassa.

Lue myös: Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki sai yllättävää postia – liittyi Papu-koiraan

Kevät ja kesä ovat kuluneet huutokauppatehtävissä sekä uuden perheenjäsenen eli Papu-koiran kanssa touhutessa. Papu on tuonut pariskunnan elämään paljon uutta. Koira on tuonut Helin mukaan hänessä ja Akissa esiin jopa uusia puolia.

Lue myös: Aki Palsanmäen uusi ulkomuoto puhuttaa – katso kuvalinkki

– Papun kanssa lenkit saa meissä ihan uusia puolia esiin. Oon viimeksi käynyt metsässä marjoja kerää 2016, ei oo kiinnostanut eikä oo oikeastaan ollut edes aikaa. Aina töitä ja töitä…. Kiire kiire!!! kertoo Heli.

Julkaisussa nähdään tuore kuva Helistä ja Akista. He ovat siinä ulkoilemassa. Papua ei näy kuvassa. Aki pitää kuvassa kiinni Papun hihnasta, joten koirakin on ollut mukana.

– No nyt on ”vähän niin kuin pakko” lähteä lenkille. Tänäänkin kerättiin metsä lenkillä samalla puolukoita ja kanttarelleja. Kumpiakaan en syö, mutta eihän niitä sinne kannattanut jättää, kertoo Heli lisää uudesta puolestaan.

Heli miettii vielä, mitä muita uusia puolia hän tulee vielä itsestään löytämään.

– Ja ennen kun joku sanoo, ettei pussiin kerätä sieniä ja marjoja niin ei sattunut olemaan taskussa mukana ämpäriä ja koria, haluaa hän kertoa.

Hirvaskankaalla järjestetään huutokauppa myös tänään perjantaina 11. syyskuuta.

Helin somejulkaisu on esillä tässä alla.

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page