Aki ja Heli Palsanmäki yllättävät

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki, 56, ja Heli Palsanmäki, 48, ovat löytäneet uuden iloisen harrastuksen – Heli paljasti torstaina (10.9.) julkaisemassaan päivityksessä, että Papu-koiran lenkit ovat vieneet pariskunnan syvälle luontotunnelmiin. 

Video: Aki ja Heli Palsanmäki esittelevät Papu-koiransa

Helin jakamissa kuvissa Aki ja Heli poseeraavat metsätiellä leveästi hymyillen. Akin kädessä roikkuu kirkas pussi puolukoita, ja Helillä on mukanaan sekä puolukoita että keltaisina hehkuvia kantarelleja.

Heli kirjoittaa päivityksessään, ettei hän ole käynyt metsässä marjoja keräämässä sitten vuoden 2016. Syykin on monelle yrittäjälle tuttu: aina on ollut töitä ja kiireitä. Nyt Papu-koira on kuitenkin pistänyt arjen uuteen muottiin.

– Papun kanssa lenkit saa meissä ihan uusia puolia esiin, Heli veistelee päivityksessään.

Mukaan tarttui puolukoita ja kantarelleja. Heli kuitenkin tunnustaa, ettei itse edes syö puolukoita tai kantarelleja. Metsän herkkuja ei silti raaskinut jättää mättäille.

– Kumpiakaan en syö, mutta eihän niitä sinne kannattanut jättää, Heli kirjoittaa julkaisussaan.

Reseptejä ropisee

Palsanmäkien metsäretket otetiin vastaan ilolla: Julkaisu on kerännyt hurjasti tykkäyksiä, ja Facebookin puolella kommenttikenttä täyttyi lämpimistä viesteistä, reseptivinkeistä ja Papu-koiran hehkutuksesta.

– Papu on nuorentanut teitä 10 vuodella! Ihana pari, tai nyt kolmen kopla, onneksi hommasitte koiran, koira sai huippukodin! [–], eräs kommentoija hehkuttaa Facebookissa.

– Kyllä koira on meilläkin terveyttä tuonut ja noita metsälenkkejäkin. Aina muovipussiin kerään, kun taskussa niitä on. Kori on hankalampi kanniskella. Hyvä te! toinen Facebook-käyttäjä kommentoi julkaisua.

Jos upotus ei toimi, voit katsoa julkaisun täältä.

Terveys ennen kaikkea

Viime aikoina Akin ja Helin elämässä on muutenkin puhuttu paljon Papusta. Kreikasta perheeseen tullut koira on saanut pariskunnan liikkeelle, ja Akin selvästi hoikistunut olemus on herättänyt huomiota. 

Taustalla on ollut myös vakavampia vaiheita, sillä sekä Aki että Heli ovat viime vuosina käyneet läpi syöpäsairaudet, mutta ovat kertoneet saaneensa sittemmin hyviä uutisia.

Koko kansan suosioon Aki ja Heli nousivat Suomen huutokauppakeisari -ohjelmasta, jossa Hirvaskankaan huutokaupan arki, Akin lotkautukset ja Helin topakka ote hurmasivat suomalaiset.

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page