Aleksi Aholan elämässä on viiden viikon mittainen aukko. Hän ei muista tuolta ajalta mitään.

Marraskuun 20. päivänä vuonna 2024 Ahola lähti töihin. Säätiedotus lupasi huononevaa ajokeliä, mutta aamulla se ei vielä näkynyt.

– Menin ulos ja katsoin, että onpa hyvä keli, Ahola muistaa.

Hän kävi työmaalla Mikkelissä. Sieltä Ahola muistaa tarkasti esimerkiksi sen, minne jätti autonsa parkkiin.

Esimiehensä mukaan Ahola jatkoi vielä työkeikalle Varkauteen. Sitä hän ei enää muista.

– Muisti katkeaa Mikkeliin.

Kotimatkalla Iitin Kausalaan vastaan ajoi Puolustusvoimien autoletka. Sakea lumisade oli alkanut juuri ja tie oli liukas.

Yksi letkaan kuuluneista maastokuorma-autoista ajautui vastaantulevien kaistalle ja osui Aholan kuljettamaan BMW:hen Kouvolassa.

Heinäkuussa 2026 maastokuorma-autoa kuljettanut varusmies myönsi käräjäoikeudessa aiheuttaneensa onnettomuuden. Oikeus katsoi, että hän ei ollut syyllistynyt rikokseen.

Iltalehti uutisoi onnettomuuden oikeuskäsittelystä tässä jutussa.

Iltalehti on nähnyt potilaskertomuksia ja muita asiakirjoja, joista Aholan vammat ilmenevät.

Seuraava muistikuva Aholalla on sairaalasta. Hän oli herännyt koomasta viikkoa aiemmin. Nyt hän kysyi hoitajalta, mitä hänelle on käynyt ja mitä päivää eletään.

Päivä oli joulukuun 28.

– Olin, että hitto, tässä on mennyt viisi viikkoa.

Heti onnettomuuden jälkeen Ahola oli reilun kuukauden tehohoidossa, ensin Helsingin Siltasairaalassa, sitten Lahdessa. Osan ajasta hän oli hengityskoneessa.

Tammikuussa Ahola siirrettiin kuntoutusosastolle. Hän on jälkeenpäin kysynyt vanhemmiltaan, onko heillä kuvia teho-osaston ajalta. Aholaa kiinnosti, miltä hän on silloin näyttänyt.

– He sanoivat, etteivät he mitään kuvia pystyneet ottamaan.

Törmäys oli raju. Maastokuorma-auton eli Masin kulma osui suoraan kuljettajan kohdalle.

Aholan auto murjoutui Masin alle. Palokunta irrotti autosta katon saadakseen tajuttoman Aholan ulos.

Kallo murtui seitsemästä kohdasta, Ahola kertoo. Vasemman puolen kylkiluista vain ylin jäi hänen mukaansa ehjäksi, loput murtuivat. Vasen keuhko puhkesi.

Vasemmasta käsivarresta työntyi ulos kaksi luuta. Olkalihas ”räjähti ihan palasiksi”. Myöhemmin se leikattiin kokonaan pois.

Vasemmalta puolelta murtuivat myös olkaluu, lapaluu ja kämmen. Lapaluu meni Aholan mukaan kolmeen osaan.

Potilaskertomukseen on kirjattu myös okkipitaalikondyylin murtuma. Kyseessä on kallonpohjan kohta, joka yhdistyy kaularankaan.

Myös molemmat silmänpohjat murtuivat. Sairaalasta päästyään Ahola huomasi, että hänen näkönsä on huonontunut, ja hän sai lasit. Ennen onnettomuutta hänen näkönsä oli ollut hyvä.

Aluksi ei ollut varmuutta, jääkö Ahola edes henkiin. Niin kuitenkin kävi.

Ahola uskoo, että hänen hyvä fyysinen kuntonsa oli eduksi. Ennen onnettomuutta Ahola kävi punttisalilla neljä kertaa viikossa ja oli ”elämänsä parhaassa kunnossa”.

– Väitän, että olen sen takia elossa, Ahola sanoo.

Ahola näki onnettomuuspaikalla otetut kuvat autostaan ensimmäistä kertaa oikeudenkäynnissä heinäkuussa. Näky oli vaikea.

– Ajattelin, että tuollako minä olen ollut.

Hän tapasi lyhyesti myös kuorma-autoa kuljettaneen miehen.

– Heitimme ihan morot, Ahola kertoo.

Ahola ei pidä kuorma-auton kuljettajaa syypäänä tilanteeseen. Sen sijaan hän moittii Puolustusvoimia siitä, että kokematon varusmies päästettiin tien päälle huonossa kelissä.

Myös oikeuden näkemyksen mukaan varusmies oli kuorma-auton ratissa liian vähäisellä ajokokemuksella. Hän oli onnettomuutta ennen ajanut Masia vain kerran hiljaisella nopeudella varuskunnan alueella.

– Hän ajoi sitä siksi, koska hänen käskettiin ajaa, Ahola sanoo nyt.

Aluksi kuntoutusta sairaalassa oli kolmekin kertaa päivässä. Ahola on onnettomuuden jälkeen opetellut uudelleen puhumaan ja käyttämään vasenta kättään.

Hän pystyi jo herättyään keskustelemaan muiden kanssa. Puhe oli kuitenkin aiempaa vaikeampaa ja puuromaista. Sanat ja niiden merkitykset tuppasivat unohtumaan samoin kuin joidenkin sanojen ääntäminen.

Vielä lähes kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen Aholalla on lieviä vaikeuksia puheessa. Väsyneenä puhuminen muuttuu ”sössötykseksi”. Ahola saattaa myös väsähtää kesken päivän.

Aivovamma vaikuttaa myös lähimuistiin, tarkkaavuuteen ja toiminnanohjaukseen.

– En nytkään välttämättä muista, mitä olemme puhuneet vartti sitten, Ahola kertoo.

Ahola on edelleen sairauslomalla. Syksyllä hänen on määrä aloittaa työkokeilu vanhalla työnantajallaan.

– Siitä asti kun heräsin teholta, minulla on ollut tavoitteena kaksi asiaa – harrastaa liikuntaa ja pystyä palaamaan omaan työhöni takaisin.

Työkokeilu jännittää Aholaa, sillä hänen työhönsä liittyy paljon puhelimessa puhumista, mikä voi väsyttää. Työhön liittyvien laitteiden toimintaa hän joutunee hieman kertaamaan.

– Fyysiset asiat pystyn ihan satavarmasti tekemään, mutta puhuminen minua jännittää.

Ahola pääsi sairaalasta kotiin oltuaan siellä nelisen kuukautta. Hän on onnettomuuden jälkeen käynyt puheterapiassa, toimintaterapiassa, fysioterapiassa ja neuropsykologisessa terapiassa.

Ahola on myös käynyt ahkerasti kuntosalilla ja tehnyt pitkiä kävelyitä. Hän pystyy myös juoksemaan. Jalat ovat toimineet muutenkin tavallisesti onnettomuuden jälkeen, Ahola kertoo.

Ahola kertoo pärjäävänsä aivovamman kanssa yllättävän hyvin. Kaverit käyvät kylässä liki päivittäin tapaamassa ja auttamassa – pyytämättä.

Sosiaalinen elämä on edesauttanut myös siinä, että Aholan puhuminen on kehittynyt paremmaksi.

Ahola kertoo jaksavansa hyvin myös henkisesti.

– Joka päivä olen kiitollinen. En tiedä mille, mutta jollekin olen kiitollinen, että olen tässä kunnossa. Joka päivä on ihan sama fiilis.

Perhe ja sukulaiset ovat käyneet Aholalle aiempaakin tärkeämmiksi. Sairaalassa oltuaan hänen ei tarvinnut kertomansa mukaan olla päivääkään yksinään. Joka päivä joku perheenjäsen tai ystävä kävi tervehtimässä ja kahvittelemassa.

Onnettomuuden myötä Aholasta on myös tullut tunteellisempi.

– Ennen en vahingossakaan itkenyt ikinä. Nykyisin, jos tulee jokin koskettava juttu, minulla tulee ihan kyynel. Ei vaan voi mitään.

Ahola kehuu haastattelun aikana moneen otteeseen Suomen terveydenhuoltoa. Myös kuntoilun nimeen hän vannoo edelleen.

Ahola muistaa antaa kiitokset myös taholle, jolle ne erityisesti kuuluvat, eli itselleen.

– Olen tehnyt aivan tolkuttoman määrän työtä, että olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Syksyllä 2025 Ahola kävi ajokokeessa ja sai ajokortin takaisin. Hän ei enää mielellään aja pimeässä huonontuneen näkönsä takia. Muutoin traumaa tai pelkoa ajamista kohtaan ei jäänyt.

Uudeksi autoksi valikoitui jälleen BMW.