Valencian maraton jää Vainiolta tällä kertaa väliin.

Alisa Vainio ei pysty juoksemaan Valencian maratonia joulukuussa. Suomen Urheiluliitto tiedotti asiasta torstai-iltana.
Vainio kärsii Berliinin kisassa tulleesta pakaralihaksen repeämästä.
Uutinen on harmillinen, sillä Valencian maratonia pidettiin ennakkoon loistavana mahdollisuutena juosta uusi Suomen ennätys. Kisasta odotetaan kovavauhtista.
– Aika ei nyt oikein riitä siihen, että ehtisin tehdä riittävästi normaaleja harjoitusviikkoja ja maratonharjoituksia. Valencia tulee eteen aikataulullisesti liian nopeasti, Vainio sanoi SUL:n tiedotteessa.
Palkinto
Vainio palkittiin vuoden parhaana yleisurheilijana torstaina järjestetyssä gaalassa. Hän ei kuitenkaan päässyt paikalle juhlistamaan tunnustusta.
Maratonin Euroopan mestariksi Birminghamissa juossut otti kunnian vastaan vaatimattomasti.
– Varmasti sen olisi ansainnut moni muukin. Mutta kyllä tämä merkitsee minulle tosi paljon ja kertoo siitä, että olemme tehneet oikeita asioita. Olen myös tosi otettu, että valinta osui kestävyysjuoksijalle, Vainio sanoi.
Vainiota valmentava Jarmo Viskari palkittiin yleisurheilugaalassa vuoden parhaana valmentajana.
Viime helmikuussa Sevillassa Vainio juoksi SE-ajan 2.20.39.