Elämäni biisi -vieraan pukeutuminen kohahduttaa: ”Kyllä on ihmisillä vähissä huolenaiheet”

Elämäni biisi -ohjelmassa vietettiin lauantaina halloweenia, ja televisiossa nähtiin raskaan musiikin erikoisjakso. Jakson vieraina nähtiin rockvalokuvaaja ja musiikkivideo-ohjaaja Ville Juurikkala, hevihanuristi Netta Skog, Sara-yhtyeen Joa Koronen, Stones Statuesin Jenna Kosunen sekä tätä nykyä Megadethissa kitaraa soittava Teemu Mäntysaari.

Raskaan musiikin ammattilaisten elämän biiseinä kuultiin niin ikään raskasta musiikkia. Ohjelman metallitarjontaa kiitellään Elämäni biisin Facebook-julkaisun kommenteissa.

– Yksi kaikkien aikojen parhaista jaksoista musiikin ja vieraiden osalta, kommenteissa kehutaan.

– Hieno ilta! Ensimmäistä kertaa arvasin kaikkien biisit oikein.

– Ihan paras jakso. Tällaisia musiikkia saisi olla enemmän. Ihanat vieraat.

Huomasitko? Katja Ståhlin nimi muuttui Elämäni biisissä

Ylistystä kerää muun muassa se, että Mäntysaari hyppäsi jakson lopussa vierassohvalta itse lavalle esiintymään.

Jos upotus ei toimi, näet julkaisun myös tästä linkistä.

Kaikki katsojat eivät metallimusiikista välittäneet. Osa on sitä mieltä, että raskas sointi ei sovi koko kansan katsomaan ohjelmaan eikä ole sen kohdeyleisön mieleen.

– Katson nyt, mutta ei minun makuun eikä tähän formaattiin sovi, vaikka kuinka on halloween. Toivottavasti ei tässä ohjelmassa enää tällaista, koska tämän ohjelman katsojien genre on erilainen, Facebookissa muun muassa kommentoidaan.

Jos upotus ei toimi, näet kuvan Elämäni biisi -vieraista myös tästä linkistä.

Toiset huomauttavat, että Elämäni biisin yleisön joukossa on myös hevifaneja.

– Vaikka itsellä eniten raskaampi musa soittimissa pyörii, niin tulee silti katsottua joka jakso. En ymmärrä täällä kommentoijien ahdasmielisyyttä, kun kerrankin jyystetään vähän rankempaa matskua. Vähän avarakatseisuutta odottaisin muiltakin. Muutoinkin kulttuuriteko pistää Rushia kehiin. Musiikkia se kaikki kuitenkin vain on. Bändin sovitukset aina loistavia, laulajat timanttisia ja Katja Ståhl mainio juontaja. Nauttikaa siitä mitä on tarjolla.

– Tämän ohjelman ydin on se, että se ei ole jämähtänyt tiettyyn musiikkityyliin. Joka kerta yllättyy.

– 19.12. tulee muuten jazz-jakso. Varoitukseksi niille, jotka ei voi sietää jazzia, niin kannattaa heti vaihtaa kanavaa, niin ei tarvitse rutista täällä.

– Loistava jakso! Hyvä, että eri genret esillä Elämäni biisissä. Kaikki ei tykkää suomipopista, vanhasta tanssimusiikista ynnä muusta, joten jokaiselle jotakin. Kiitos tuotannolle, että otitte heavyporukkaa “lauteille”.

Musiikkitarjonnan ohella närää on aiheuttanut yhden vieraan pukeutuminen – tai sen puute. Ville Juurikkala nimittäin edusti ohjelmassa tapojensa mukaisesti paljain jaloin.

– Kivan erilainen jakso, mutta kengät kyllä voisi laittaa jalkaan, kun telkkariin mennään, Facebookissa kommentoidaan.

– Eikö tuolle yhdelle sohvalla olijalle kenkiä löytynyt?

– Kengät jalkaan telkkariin.

Tätäkään kritiikkiä eivät kaikki ymmärrä.

– Kyllä on ihmisillä vähissä huolenaiheet, jos kengättömyys pistää pikkarit noin pahasti solmuun!

Elämäni biisi lauantaisin TV1:llä kello 21.00 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.

Related Posts

‘Come home’: Son of Limerick woman feared murdered makes emotional appeal

A vigil was held for Ms Mullane on Tuesday | PICTURE: FACEBOOK THE SON of a missing Limerick woman, who is feared to have been murdered, has…

Political heavyweights gather in Limerick to bid farewell to Gerry Collins

Former minister Gerry Collins’ coffin, draped in the Irish Tricolour, being shouldered out of Abbeyfeale Church | PICTURE: BRENDAN GLEESON THEN MINISTER for Foreign Affairs Gerry Collins…

Dramatic scenes as Limerick gardai seize crack cocaine in major operation

A still from a video, which has been widely shared on social media, of the garda operation GARDAI in Limerick have seized a quantity of crack cocaine…

Limerick mum-of-three appears in court after being charged with €644k heroin and cocaine seizure

A LIMERICK mother-of-three who is charged in connection with a large cocaine and heroin seizure appeared before the court on Tuesday. Karen McGarry, aged 48, of Glendale…

“W tym samym czasie w kancelarii Beren pojawia się coraz bardziej niepokojąca sytuacja. Prawniczka wyciąga z szuflady teczkę oznaczoną jako wersja awaryjna. Obok niej leżą kolczyki, na…

Beyza, która przez długi czas próbowała kontrolować sytuację i ukrywać niewygodne fakty, coraz bardziej traci grunt pod nogami. Wyniki DNA stawiają ją w niezwykle trudnym położeniu, a…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page