Ihanaa, Katri Helenasta kuului – tältä hän näyttää nyt

Katri Helenasta ei ole juurikaan kuultu sen jälkeen, kun laulajalegenda päätti pitkän esiintyjäuransa.

Viimeinen ilta -konsertti kuultiin ja nähtiin täyteen buukatulla olympiastadionilla viime vuoden elokuussa.

Nyt 81-vuotias tähti on kuitenkin ilmestynyt videolle kertomaan kuulumisiaan seuraajilleen.

Lue myös: Nyt paljastui uransa lopettaneen Katri Helenan viime vuoden tilinpäätös – älytön ylläri!

Lue myös: Tässä on Katri Helenan ja Tommin salaparatiisi – upea satavuotias talo

– Elossa ja ilossa ollaan, Katri Helena ilostuttaa seuraajiaan. Kesä on kuulemma mennyt mukavasti ja nopeasti.

Samalla hän kertoo ensi vuodelle suunnitellusta Kiitos Katri Helena -konserttikiertueesta. Kiertueella hänen tunnettuja kappaleitaan esittävät Arja Koriseva, Anne Mattila, Antti Railio ja Antti Ketonen.

Katri Helenan oma eläkepäätös siis pitää.

Fanit ovat kuitenkin ottaneet kuulumisten kertomisvideon innolla vastaan.

Jotkut toivovat, että vielä kuulisivat Katria livenä.

– Kukaan ei korvaa sinua, voisithan sinä ainakin yhden kappaleen esittää itsekin, yksi fani toivoo Facebookissa.

– Ihanaa kuulla sinusta Katri.

– Ihana video.

-Ai kun mukava nähdä ja kuulla.

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page