IL: Danny, 84, kävi sydänleikkauksessa – “kun minua ei enää ole”

Iskelmäneuvos Ilkka “Danny” Lipsanen täytti syyskuussa 84 vuotta. Hän esiintyy yhä aktiivisesti, mutta vuodet ovat tuoneet mukanaan myös terveydellisiä vastoinkäymisiä. 

Danny on kertonut avoimesti riesanaan olleista polvivaivoista. Heinäkuussa laulaja totesi Seiskalle tiedostavansa elämän rajallisuuden. 

– Vain Luoja tietää, kuinka kauan tässä vielä mennään. Toivon tietysti, että se jatkuisi vielä kohtalaisen pitkään, Danny tuumasi Rauman huvilallaan. 

Nyt Danny puhuu tilanteestaan lähes yhtä kohtalokkaasti Iltalehdelle. Muusikko kertoo joutuneensa vuonna 2024 sydänoperaatioon, koska hänen sydämensä toimi liian heikolla pulssilla.

Suunnitellun polvileikkauksen sijaan Dannylle asennettiinkin sydämentahdistin. Taustalla on myös vuonna 2010 kesken keikan iskenyt sydäninfarkti. 

– Olen jatkoajalla, Danny luonnehtii IL:ssä.

Finaali käynnissä

Danny keikkailee parhaillaan osana Herrasmiehet lavalla -kiertuetta. Hän ei haikaile eläkkeelle, mutta ymmärtää, että tilanteet voivat muuttua äkillisestikin. 

– Minä vielä pohdin sitä, mitä se on, kun minua ei enää ole. Elämäni on ollut hyvin rikas. Terveydentilani on sikäli hyvä, että menen vielä mielelläni tällaisiin vaativampiinkin tehtäviin, jotka ovat mielekkäitä, Danny sanoo lehdessä.

Musiikkineuvos huomauttaa, että Herrasmiehet lavalla -ryhmän jäsenten iät huomioiden on todennäköistä, että joku poistuu riveistä ennemmin tai myöhemmin. 

Related Posts

Maajussi-Jetta ei löytänyt kumppania Maajussille morsian -ohjelmasta.

Maajυssi-Jetta, kυva: K. Kυrki Maajυssille morsiaп -sarjassa maajυssit ja kυmppaпiehdokkaat etsivät rakkaυtta. Sυlhoa etsimässä Yksi tämäп syksyп maajυsseista oп Jetta. Häп oп tυtυstellυt tosi-tv-ohjelmassa lähemmiп kolmeeп mieheeп….

Nyt puhuu Maajussi-Jetta: Suorat sanat kohuvalinnasta

Maajυssille morsiameп viimeisessä jaksossa kυrkistetaaп maajυssieп ja -jυssittareп elämääп mυυtama kυυkaυsi kυvaυsteп päätyttyä. Katso video: Mitä maitoa Maajυssille morsiaп -osallistυjat sυosivat? Edellisessä jaksossa maajυssi-Jetta kohaυtti, sillä häп…

Aki Palsanmäki: Sydäntä särkevä tilanne

Sυomeп hυυtokaυppakeisariп tiistaiп 3.11. jaksossa tavaroitaaп saapυvat kaυppaamaaп missikisoista jυlkisυυteeп пoυssυt Riikka Uυsitalo ja häпeп пykyiпeп radiojυoпtajatyöpariпsa Alexaпder Eklυпd. Jaksossa koetaaп myös riipaiseva eroп hetki. Video: Heli…

Muistatko Metsolat-sarjan Eevan? – näin hänellä menee nyt

Metsolat mυistetaaп ikoпiseпa ohjelmaпa, joka kertoi 1990-lυvυп elämästä Sυomessa. Leppävaaraп kotitilalla asυva Metsoloideп perhe valloitti sυomalaisteп tv-rυυdυt vυosiпa 1993–1995 ja ohjelmaп sυosio kaпtaa vielä täпäkiп päiväпä. Katso…

TTK: Anni Ihamäki antoi Anssi Heikkilälle tiukan kiellon

Radiosta ja tv:stä tυttυ jυoпtaja Aппi Ihamäki, 44, kilpailee Taпssii tähtieп kaпssa -kisaп 19. kaυdella opettajaпaaп Aпssi Heikkilä. Katso videolta, kυп Aппi ja mυυt TTK:п tähtioppilaat kertovat,…

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Robert Heleпiυs herätti hυomiota…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page