Karmea löytö asunnosta Tampereella – Näin poliisi kommentoi nyt

Ulkopuolinen henkilö löysi Tampereen epäillyn henkirikoksen uhrin ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen, kertoo tutkinnanjohtaja Jani Ortamala.

Poliisi epäilee, että Tampereen Kaukajärvellä Riipuksenkadulla sijaitsevassa yksityisasunnossa tapettiin ihminen 9.–12. lokakuuta. Poliisilla ei ole tiedossa, milloin tarkalleen epäilty rikos on tapahtunut. Se tuli joka tapauksessa ilmi 12. lokakuuta.

Ortamala ei ota kantaa rikoksen tekotapaan eikä motiiviin. Hän olettaa, että epäillyt ja uhri ovat tunteneet toisensa.

– En tiedä tarkemmin heidän väleistään, mutta kyllä he varmaan ovat tienneet tai tunteneet toisensa, tutkinnanjohtaja kertoo.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi perjantaina 16. lokakuuta 37- ja 36-vuotiaat miehet todennäköisin syin taposta epäiltyinä.

Molempia miehiä on ainakin syytetty viime vuosina muun muassa huumausaine- ja väkivaltarikoksista sekä muista rikoksista. 37-vuotias vangittiin kesällä todennäköisin syin epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Tampereella. Hän myöhemmin vapautui.

Iltalehti vieraili epäillyllä surma-asunnolla perjantaina alkuillasta. Iltalehden haastattelemien lähinaapureiden mukaan Kaukajärvi on vaarallista aluetta.

He kuvailivat uhria ystävälliseksi, noin 40-vuotiaaksi kivaksi kaveriksi.

– Kuolema tuntui šokilta, parisen päivää sitten nähtiin ja nyt häntä ei ole, uhrin lähinaapurit Jan ja Sami kertoivat Iltalehdelle.

Naapurien mukaan asunnolta oli kuulunut yöllä kovaa huutoa. Huutaja käski avaamaan oven.

– Uhrin asunnon ikkuna on rikki, en tiedä, mentiinkö sisälle ikkuna rikkomalla, Sami pohti.

Related Posts

Wszystko w końcu wychodzi na jaw! Cihan poznaje prawdę, która może całkowicie zmienić jego życie i relacje z najbliższymi. Sinem i Melih nie zamierzają już dłużej milczeć….

Cihan omiótł je wzrokiem. — Przyjmuję to milczenie za potwierdzenie. Odwrócił się powoli i wyszedł z salonu, zabierając ze sobą niebieski balon, który kołysał się cicho pod…

“Wiadomość o ucieczce szybko dociera do Mukadder. Dyrektor szpitala informuje ją, że Metin zniknął z placówki. Mukadder natychmiast zaczyna szukać swojego syna, nie wiedząc dokładnie, gdzie może…

TTK-tippυja Liпda Sällström sai Valtteri-opelta пapakaп kυitiп: “Katsotaaп, että…”

TTK-tippυja Liпda Sällström sai Valtteri-opelta пapakaп kυitiп: “Katsotaaп, että…”

Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Liпda Sällström, 38, oп ex-jalkapalloilija ja Sυomeп jalkapalloilυп sυυrimpia пimiä. Häпet tυппetaaп…

Maajυssi-Jetta jätti sυlhot пυolemaaп пäppejääп – Ei sυostυisi tähäп edes mieheп takia: “Eп…”

Maajυssi-Jetta jätti sυlhot пυolemaaп пäppejääп – Ei sυostυisi tähäп edes mieheп takia: “Eп…”

Maajυssille morsiaп -sarjassa maajυssit ja kυmppaпiehdokkaat etsivät rakkaυtta.

TTK: Aппi Ihamäki aпtoi Aпssi Heikkilälle tiυkaп kielloп

TTK: Aппi Ihamäki aпtoi Aпssi Heikkilälle tiυkaп kielloп

Radiosta ja tv:stä tυttυ jυoпtaja Aппi Ihamäki, 44, kilpailee Taпssii tähtieп kaпssa -kisaп 19. kaυdella opettajaпaaп Aпssi Heikkilä. Katso videolta, kυп Aппi ja mυυt TTK:п tähtioppilaat kertovat,…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page