Kiti Kokkonen irtautuu kehostaan – ”Tempaistaan käsittämättömällä vauhdilla”

Näyttelijä Kiti Kokkonen kertoo oudoista kokemuksista, joita tapahtuu hänen nukkuessaan. Hänestä tuntuu silloin kuin hän irtautuisi irti omasta kehostaan.

– Tunnistan jo ennen nukahtamista, että nyt se taas tapahtuu. Alussa se aiheutti pelkoa, mutta nykyään jo vähän odotan, että tapahtuisipa se taas, kuvailee Kokkonen tuntojaan yöllisiä tapahtumia kohtaan.

Lue myös: Kiti Kokkosen elämään suuri muutos – ”On pysyvästi ohi”

Kiti kertoo tarkemmin, millaisista tuntemuksista on kyse.

– Se alkaa niin, että koko keho tuntuu niin raskaalta, että ei pysty tekemään mitään ja yhtäkkiä ikään kuin irtaudun tahtomattani kehosta ja minut tempaistaan käsittämättömällä vauhdilla irti ja ihan kuin raketin lailla kulkisin kirkkaan valoputken läpi ikuisuudelta tuntuvan ajan.

Kitin kertomuksesta tulee vähitellen entistä mystisempi.

– Tiedostan samaan aikaan kehoni nukkumassa kodissani. En yhtään tiedä mihin olen menossa, koska joko herään tai nukahdan syvempään uneen, kertoo Kiti.

– Tämä on niin outo fyysiseltä tuntuva kokemus, että kiinnostaa onko muilla vastaavia kokemuksia? haluaisi hän vielä tietää.

Joku kertoo kokeneensa samanlaisia kokemuksia lapsuudessa. Yksi taas kuvailee tapaavansa tällä tavalla kuolleen lapsensa.

Moni muukin Kitin seuraajista kokee samanlaisia unikokemuksia. Yhdellä ne loppuivat, kun hän sai käyttöönsä uniapneaan tarkoitetun laitteen.

Lisää aiheesta löytyy täältä Kitin julkaisusta ja tästä alta.

Related Posts

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Queen of Fucking Everything -sarja nousi katsojien supersuosioon v. 2025. Sarja menestyi erinomaisesti…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

Man (49) appears in court charged with murder at IPAS centre in Tralee

The man is charged with murdering another man at Ballymullen Barracks, Tralee on 31 October. A 49-YEAR-OLD MAN has appeared before a special sitting of Killarney District…

TTK-Linda Sällströmin tyttöystävä paljastui – Hän on mysteerirakas

Ex-ammattijalkapalloilija Liпda Sällström oli mυkaпa Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп.2.11.2026 klo 8:05 Liпda Sällström, kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Liпda…

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Qυeeп of Fυckiпg Everythiпg -sarja пoυsi katsojieп sυpersυosiooп v. 2025. Sarja meпestyi eriпomaisesti…

Sara Parikan ilouutinen: “Jännät päivät edessä”

Eпtiпeп пäyttelijä ja sυυrperheeп äiti Sara Parikka, 35, jakoi perjaпtaiпa (30.10.) iloisia perheυυtisia Iпstagramissa. Parikoideп perheessä eletääп kυtkυttavia aikoja, kυп he saavat υυdeп kotiпsa avaimet vihdoiпkiп käsiiпsä. Video:…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page