Mikko Leppilampi: Yllätysuutinen!

Mikko Leppilampi oli aiemmin Suomen eturivin näyttelijöitä sekä suosittu juontaja. Viime vuosina hän on kuitenkin pitänyt matalaa profiilia. 

Videolla Beata Leppilampi kertoo kasvatusperiaatteestaan:

Leppilampien perheen medianäkyvyydestä huolen on pitänyt lähinnä Mikon aviopuoliso Beata Leppilampi. 

Mikkoa 16 vuotta nuorempi Beata on aktiivinen somevaikuttaja, yrittäjä sekä nykyään myös kirjailija. Mikko onkin todennut, että nyt on Beatan vuoro levitellä siipiään työelämässä – Mikko kun on saanut tehdä niin huomattavasti pidempään. 

Mikko ja Beata ovat toistensa kallioita niin uralla kuin perhe-elämässäkin. Arkistokuva.

Tänä vuonna Mikko on tehnyt varovaista paluuta parrasvaloihin. Pariskunta on vihjaillut tulevista suunnitelmistaan, mutta konkreettisia paljastuksia he eivät ole tehneet. Paitsi nyt. 

Mikko julkaisi tiistaina (22.9.) Instagramissa videon, jolla paljastaa, mitä seuraavaksi on luvassa. 

– Mä avaan sunnuntaina 27.9. oman Youtube-kanavan, Mikko ilmoittaa. 

Yllätys on melkoinen, onhan Mikko näyttelijänä tottunut esiintymään hieman erilaisissa formaateissa. Siitä ilmeisesti onkin kyse:

– Mä olen tehnyt suuren osan työstäni muiden rakentamissa formaateissa. Nyt on aika rakentaa jotain omaa, Mikko kirjoittaa valaisevasti.

Julkaisusta ei selviä, minkälaista sisältöä Mikko on Youtubeen aikeissa tehdä. Videolla hän kuitenkin puhuu vaikuttavasta esiintymisestä ja siitä, mistä se rakentuu. 

– Kani hatusta. Ole kiinnostuneempi toisesta kuin itsestäsi, Mikko lausahtaa kameralle kryptisesti. 

Puheenparren perusteella pelkkää one man show’ta ei liene luvassa, vaan Mikon kanavalla nähdään muitakin. Keitä, se jää nähtäväksi. 

Ainakin Mikon lähipiirissä ilmoitus on aiheuttanut innostuneita reaktioita. 

– Lets goooooo, Beata-vaimo intoilee kommenttikentässä.

– Hyvä Mikko, tubettajasuosikki Roni Bäck puolestaan kannustaa. 

Active video: Sergey Hilman osti 500 euron hammasharjan

Related Posts

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page