Nuoria otettu kiinni ja pidätetty Porissa vakavaan tapaukseen liittyen

Lounais-Suomen poliisi tutkii vakavia tekoja.

Lounais-Suomen poliisi selvittää Porin Isojoenrannan kaupunginosassa viime viikolla tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa, jonka tekijöiksi epäillään alle 18-vuotiaita nuoria.

Poliisi sai tehtävän Porin Ampuhaukantien ja Koillisväylän risteykseen viime viikon tiistai-iltana 29. syyskuuta.

Poliisin tekemien selvitysten perusteella täysi-ikäisen uhrin epäillään joutuneen ilmoituspaikan lähistöllä usean alaikäisen henkilön pahoinpitelemäksi.

Epäillyssä väkivallanteossa käytettiin astaloita, ja uhri sai välittömästi hoitoa vaativia vammoja. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.

Nuoria otettu kiinni ja pidätetty

Poliisi on esitutkinnassa selvittänyt, että väkivallantekoa edelsi nuorten ennalta sovittu tapaaminen. Pahoinpitelystä on syytä epäillä vuonna 2010 syntyneitä nuoria, jotka ovat nyt olleet kiinniotettuina ja pidätettyinä tapahtumiin liittyen. Heidät on sittemmin päästetty vapaaksi.

Poliisi on saanut selvitettyä tapahtumien kulkua, ja osa asiaan liittyvistä nuorista on myöntänyt osallisuutensa asiaan.

Asian esitutkinta on kesken, eikä poliisi tästä syystä voi tutkintaa vaarantamatta antaa asiasta yksityiskohtaisempia tietoja, kuten kuvailla tekovälinettä tai tekovälineitä, epäiltyjen määrää tai sukupuolia.

Poliisi jatkaa esitutkintaa muun muassa osallisia kuulemalla ja selvittämällä henkilöiden asemaa kokonaisuudessa.

Related Posts

Maajussi-Jetta jätti sulhot nuolemaan näppejään – Ei suostuisi tähän edes miehen takia: “En…”

Maajυssi-Jetta, kυva: K. Kυrki Maajυssille morsiaп -sarjassa maajυssit ja kυmppaпiehdokkaat etsivät rakkaυtta. Sυlhoa etsimässä Yksi tämäп syksyп maajυsseista oп Jetta. Häп oп tυtυstellυt tosi-tv-ohjelmassa lähemmiп kolmeeп mieheeп….

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Exä tsemppaamassa yleisössä Yllättäeп…

TTK-tippuja Linda Sällström sai Valtteri-opelta napakan kuitin: “Katsotaan, että…”

Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Jalkapalloп sυυri пimi Liпda Sällström, 38, oп ex-jalkapalloilija ja…

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page