Nyt tuli järkyttävän surullinen uutinen Seela Sellasta

Näyttelijälegenda Seela Sella, 89, on kertonut terveydentilastaan uusia ja vakavia tietoja.

Keväällä nielusyöpään sairastunut Sella on joutunut sairaalassa palliatiiviselle osastolle.

Hän kertoo Ilta-Sanomille saavansa oireenmukaista hoitoa.

– Parantua ei voi, mutta yritetään, etten mene huonommaksi, Sella sanoo IS:lle.

Sellan vointi heikkeni hiljattain niin, että hän joutui jälleen sairaalaan. Häntä on myös tutkittu tarkemmin. Viime viikolla Sella kertoi Apu-lehdelle, että hänelle oli tehty tähystys ja otettu koepala.

Nyt hän kertoo tutkimuksissa löytyneen jotakin.

– Jotain siellä on, Sella toteaa.

Tarkempaa tietoa löydöksestä hänellä ei kuitenkaan vielä ole.

Sellan mukaan hänen vointiaan hankaloittavat tällä hetkellä muun muassa huimaus ja koordinaatio-ongelmat.

Myös kurkkukipu jatkuu, ja puhuminen sekä nieleminen on vaikeaa.

Hän saa ravintoa letkun kautta.

Vakavasta tilanteestaan huolimatta Sella kertoo suhtautumisensa elämään ja kuolemaan pysyneen ennallaan.

– Olen miettinyt nämä kaikki asiat. Eikä minulla ole minkäänlaista paniikkia, hän sanoo.

Sella on puhunut sairastumisestaan aiemminkin poikkeuksellisen avoimesti. Toukokuussa hän sanoi Ilta-Sanomille, ettei aio masentua, vaan suhtautuu tulevaan uteliaasti.

Lähde: Ilta-Sanomat, linkki

Related Posts

TTK: Jaakko ja Kastanja hempeilivät – pusu!

Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa taпssahdeltiiп läheisille sυппυпtaiпa 1.11. Kisasta kotimatkalle ääпestettiiп Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Heidäп sijaaпsa katsojieп hυomio kiiппittyi kυiteпkiп toiseeп, vielä kisassa jatkavaaп tähtipariiп….

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatuissa elämissä soivat Lassen ja Jutan hääkellot. Juhlimaan saapuu myös sarjasta aiemmin poistuneita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelan hurjimmat hetket Lassen tytärtä Heli Sievistä sarjassa näyttelevä Sannamaija Pekkarinen…

TTK: Jaakko ja Kastanja hempeilivät – pusu!

Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa taпssahdeltiiп läheisille sυппυпtaiпa 1.11. Kisasta kotimatkalle ääпestettiiп Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Heidäп sijaaпsa katsojieп hυomio kiiппittyi kυiteпkiп toiseeп, vielä kisassa jatkavaaп tähtipariiп….

Tältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!

Iskelmälegeпda Katri Heleпa päätti yli 60 vυotta kestäпeeп υraпsa viime vυodeп elokυυssa Helsiпgiп Olympiastadioпilla järjestettyyп sυυrkoпserttiiп.  Video: Bisпeshaυkka perkaa Katri Heleпaп raha-asiat Seп jälkeeп 81-vυotias mυυsikko vetäytyi…

Sara Parikan ilouutinen: “Jännät päivät edessä”

Entinen näyttelijä ja suurperheen äiti Sara Parikka, 35, jakoi perjantaina (30.10.) iloisia perheuutisia Instagramissa. Parikoiden perheessä eletään kutkuttavia aikoja, kun he saavat uuden kotinsa avaimet vihdoinkin käsiinsä. Video:…

Queen of Fucking Everything saa jatkoa – Järkyttävä muutos pääosaan

Queen of Fucking Everything saa jatkoa, mutta se ei ole ehkä sitä, mitä odotetaan. Queen of Fucking Everything -sarja nousi katsojien supersuosioon v. 2025. Sarja menestyi erinomaisesti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page