Seppo Hovi, 79, on rakastunut – rakas on jo monille tuttu nainen

Pianisti, kapellimestari, televisiojuontaja ja musiikkineuvos Seppo Hovi, 79, menetti Sinikka-vaimonsa viime syksynä. Pari ehti olla naimisissa 40 vuoden ajan ja yhdessä 50 vuoden ajan.  

Hoveilla on kaksi poikaa: Janne ja Ville. Heistä molemmat ovat tunnettuja muusikoita.

Lue myös: Muistatko vielä Seppo Hovin, 79v? Tältä hän näyttää nyt

Kangasalan Sanomat kertoo Sepon löytäneen uuden rakkauden elämäänsä. Hän on lääkäri Kaija Holli, jonka uraan liittyvistä asioista on voitu lukea eri medioista. Hän on ollut Sepollekin tuttu jo vuosien ajan. Pari on antanut lehdelle yhteisen haastattelun.

Lehdessä kerrotaan Sepon ja Kaijan tavanneen toisensa ensimmäisen kerran jo yli 15 vuotta sitten. Nyt he olivat tavanneet toisensa Kangasala-talossa järjestetyssä konsertissa. Suhdetta on kestänyt jo vuoden ajan.

– Olisi surullista, jos tämä aika olisi jäänyt elämättä! Olemme eläneet huikeaa aikaa, kertoi Holli lehden haastattelussa.

Lue myös: Hallitseva tangokuningatar Raija Mäntyniemi rakastui nuorempaan laulajaan – tässä hän on

Myös Kaija, 76, on leski. Hänen puolisonsa menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen kesällä 2023.

Kaija on emeritaprofessori ja hän on toiminut Tampereen yliopiston rehtorina vuosien 2009–2015 välisen ajan. Nyt hän on eläkkeellä.

Lähde: Kangasalan Sanomat

Related Posts

‘He would never forget a face’: Councillors remember titan of Limerick politics

Gerard Collins | Johnny Green/PA A TOWERING figure of Limerick politics, Gerard Collins, is being remembered by his council colleagues as a “loyal, honest, hardworking and trustworthy…

Global music superstar Garth Brooks set to play Limerick

COUNTRY music legend Garth Brooks is set to play two nights at Limerick’s TUS Gaelic Grounds next summer. The news was confirmed this Thursday morning by concert…

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page