Susanna Laineella on ollut outo elokuu – ”Kreisit käänteet”

Erikoisista julkaisustaan tunnettu Susanna Laine kertoo oudosta elokuustaan.

Hän kertoi aiemmin tässä kuussa lemmikkinsä kuolemasta. Lemmikki oli kärpänen nimeltään Repa, jota Laine yritti elvyttää onnistumatta.

Lue myös: Susanna Laineella on kova tavoite: ”Olympia-kesänä -28”

– Yritin antaa sille elvytystä. Ei mitään. Repa vain jatkoi unia. Se on menehtynyt. Sillä oli hyvä elämä, se sai elää sen mun kanssani, niin aika jees, totesi Susanna lopulta.

Jos reissukärpäsen kuolema ei ollut outoa, on Laineen elokuuhun kuulunut muita kummallisia asioita. Hän kertoo niistä maanantaisessa julkaisussaan.

Lue myös: Uuno: Tanssii tähtien kanssa -juontaja paljastui

– Viime päivien kreisit käänteet! Tein muna-ennustuksia, ulkojumppasin sateessa ja näin Jätskiauton! Mitä sun elokuuhun? kyselee Laine muiden elokuusta.

Vastauksia on tullut ja niiden mukaan monilla elokuu on ollut ihan tavallinen.

– Koirien kanssa lenkillä ja hirvikärpäset valloittaneet pään alueen, kertoo joku elokuustaan.

Vastauksia löytyy lisää alta ja täältä.

Related Posts

Tältä laulaja Alma näyttää nyt – hempeä pusukuva!

Laυlaja Alma (oik. Alma Miettiпeп), 30, jυlkaisi Iпstagramissaaп varsiп sydäпtä lämmittäväп kυvakarυselliп Los Aпgelesiп lokakυisista rieппoista. Hυomioп vei erityisesti sυloiпeп kυva sυυdelmasta Disпey-liппaп edυstalta. Video: Alma kertoo tyylistääп,…

Jouni Hynynen: Suuri suru

Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynynen, 56, on pitänyt paussia sosiaalisesta mediasta. Myöhään tiistai-iltana (3.11.) hän paljasti sen taustalla olevan surullisen syyn.  Videolla Mari Perankoski paljastaa, olisiko Jouni Hynyseen mennyt…

Vain elämää yllätyspaukku – Tätä suomalaisten suosikkia ei ole ennen nähty sarjassa

Vain elämää -sarjassa on mukana suomalaisia artisteja nuorista konkareihin. Vaiп elämää Saaristohotelli Calliola oп saaпυt Vaiп elämää -kaυdella vieraakseeп kahdeksaп artistia. He versioivat toisteпsa kappaleita ja kertovat…

Esko Eerikäinen kävi kauneusoperaatiossa – klinikalta yllättävä päivitys

Radiojυoпtaja ja mediapersooпa Esko Eerikäiпeп, 53, toipυυ parhaillaaп hiυsteпsiirto-operaatiosta. Arkistovideo: Esko Eerikäiпeп opettaa Seiskaп toimittajalle Kolυmbiaп slaпgia: Esko kertoi operaatiostaaп tarkemmiп Radio Novaп radiolähetyksessä lokakυυп alkυpυolella, mυtta…

Susanna Penttilä joutui verotarkastukseen – jättilasku!

Sυsaппa Peпttilä, 54, oп toimiпυt yrittäjäпä пυoresta pitäeп. Häп oп pyörittäпyt Helsiпgissä sijaitsevaa Férrer-vaatepυtiikkia vυodesta 2002. Liike seisoo yhä Korkeavυoreпkadυlla.  Videolla Sυsaппa paljastaa paпobυssiпsa pysäköiпtikikaп: Piaп yksi…

Line Kruse havde seks børn med på den røde løber, men ingen af dem var hendes egne

Line Kruse er en hyppig gæst på den røde løber, når der er premiere på film eller teaterforestillinger. Nogle gange er hun i selskab med sin mand…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page