Tämä yhdistää nyt Jenni Haukiota ja Jorma Uotista

Johtaja ja tohtori Jenni Haukio on palannut entiseen kouluunsa Porissa.

Jenni osallistui opinahjonsa juhlaan, kun Porin suomalainen yhteislyseo PSYL täytti syyskuun alussa 100 vuotta. Merkkipäivää juhlistettiin noin 600 entisen oppilaan voimin.

Lue myös: Jenni Haukio oikaisee Seiska-lehden uutista: ”Vietämme onnellista elämää”

Lue myös: Tämä valokuva on Linnan juhlien historian ehdottomasti erikoisimpia – kuvalinkki

Haukio opiskeli koulussa vuosina 1990–1996.

Juhlassa hänet valittiin vuoden 2026 kunniasenioriksi. PSYL Seniorit ry myöntää arvonimen koulussa opiskelleille ansioituneille henkilöille.

Haukio muisteli puheessaan kouluaikaa ja sen vaikutusta omaan elämäänsä.

– PSYL oli paljon enemmän kuin pelkkä opinahjo. Se oli ihmisenä kasvun ja kehittymisen tukikohta, Haukio kertoi.

Erityisen tärkeiksi hän nosti koulussa syntyneet elämänmittaiset ystävyyssuhteet sekä kiinnostuksen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Ensimmäiseksi PSYL:n kunniasenioriksi valittiin vuonna 1999 Jorma Uotinen.

Asiasta uutisoi muiden muassa Satakunnan Viikko.

Jenni Haukio toimi maan äitinä vuosina 2012 – 2024 kun hänen puolisonsa Sauli Niinistö oli kaksi kautta Suomen tasavallan presidenttinä.

Oliko Jennin entisen opinahjon sijainti Porissa enne Jennin myöhemmälle uralle?

Lue myös: Jenni Haukio huolestui – päätti laittaa nimensä paperiin

Tasavallan presidentin puoliso opiskeli nimittäin koulussa, joka sijaitsee Tasavallankadulla.

Related Posts

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Salatut elämät: Rakastetut vanhat hahmot palaavat yllättäen Pihlajakadulle

Salatυissa elämissä soivat Lasseп ja Jυtaп hääkellot. Jυhlimaaп saapυυ myös sarjasta aiemmiп poistυпeita hahmoja. Katso video: Ismo Laitelaп hυrjimmat hetket Jälleeппäkemiпeп Lasseп tytärtä Heli Sievistä sarjassa пäyttelevä…

TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eileп sυппυпtai-iltaпa sυorassa lähetyksessä selvisi, että radiojυoпtaja Jaппe Saariseп matka Taпssii tähtieп kaпssa -ohjelmassa jatkυυ.  Katso video: Näiп TTK-jυoпtaja Veroпica Verho valmistaυtυυ sυoraaп lähetykseeп: Exä tsemppaamassa yleisössä Yllättäeп…

TTK-tippuja Linda Sällström sai Valtteri-opelta napakan kuitin: “Katsotaan, että…”

Linda Sällström ja Valtteri Palin tippuivat Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta. Linda Sällström lähti mukaan Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan opettajanaan Valtteri Palin. Linda Sällström, 38, on ex-jalkapalloilija ja…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page