TTK-tähden shokkierosta uutta tietoa

Eilen sunnuntai-iltana suorassa lähetyksessä selvisi, että radiojuontaja Janne Saarisen matka Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa jatkuu. 

Katso video: Näin TTK-juontaja Veronica Verho valmistautuu suoraan lähetykseen:

Yllättäen Jannen ex-rakas Jenna Tanisha oli paikalla seuraamassa suosikkiohjelmaa paikan päällä Helsingissä. Jenna hehkutti ex-poikaystäväänsä sosiaalisessa mediassa.

Jenna julkaisi Instagram-videotarinoissaan kuvamateriaalia ohjelman kulissien takaa. 

– 100/10 show taas kerran, Jenna kirjoitti somepäivityksensä yhteyteen sydänsilmäemojin kera.

Somejulkaisun tekstin perusteella ei ilmeisesti ole ensimmäinen kerta, kun Jenna on paikalla todistamassa exänsä tanssitaitoja. Voi toki myös olla, että Jenna on seurannut ohjelmaa tv:stä.

Jennan kuvaamalla videolla nähdään lyhyt osa tanssibattlesta, jossa Janne ja hänen tähtiopettajansa Katri Mäkinen kilpailevat vauhdikkaassa kaksintaistelussa näyttelijä Matti Leinon ja tähtiopettaja Kia Lehmuskosken kanssa.

Jennan somepäivitys on siitä yllättävä, sillä Janne ja Jenna eivät ole puhuneet erostaan lainkaan. On ollut epäselvää, millaisissa väleissä kaksikon välit nykyään ovat.

Jennan TTK-visiitin perusteella Janne ja hän ovat edelleen hyvissä väleissä erosta huolimatta.

Janne tai Jenna eivät ole puhuneet erostaan julkisuudessa.

Janne esitteli Jennan medialle vuonna 2021. Vuonna 2023 Seiskakin uutisoi pariskunnan yhteenmuutosta.

Seiska on aiemmin kertonut Jannen ja Jennan muuttuneista kuvioista. Kesällä huomiota herätti se, ettei Jenna viettänyt juhannusta Jannen kanssa. 

Sen sijaan eräs Seiskan tarkkasilmäinen lukija huomasi, että Jenna viihtyi erään urheilijakönsikkään kainalossa.

Jenna vilahti ystäviensä somepäivityksissä juhannuksen alla. Iloisten kuvien perusteella Jenna vietti aurinkoista kesäpäivää isossa kaveriporukassa.

Arkistokuva vuodelta 2023. Jenna Tanisha ja Janne Saarinen eivät ole enää yhdessä.

Janne yhdistettiin loppukesästä maratonjuoksija Alisa Vainioon.

Jenna puolestaan on viihtynyt sosiaalisesta mediasta tutun urheilijakomistuksen kainalossa.

Janne on luonut uraa esimerkiksi näyttelijänä sekä radiojuontajana. Hänet on nähty muun muassa sarjoissa Salatut elämät sekä Syke.

Jenna luo uraa somevaikuttajana sekä mallina. Hän julkaisee kauneudenhoitoon liittyvää sisältöä sosiaalisessa mediassa.

Jennalla on yli 700 000 seuraajaa Tiktokissa. Instagramissa häntä seuraa yli 255 000 tiliä.

Related Posts

Wszystko w końcu wychodzi na jaw! Cihan poznaje prawdę, która może całkowicie zmienić jego życie i relacje z najbliższymi. Sinem i Melih nie zamierzają już dłużej milczeć….

Cihan omiótł je wzrokiem. — Przyjmuję to milczenie za potwierdzenie. Odwrócił się powoli i wyszedł z salonu, zabierając ze sobą niebieski balon, który kołysał się cicho pod…

“Wiadomość o ucieczce szybko dociera do Mukadder. Dyrektor szpitala informuje ją, że Metin zniknął z placówki. Mukadder natychmiast zaczyna szukać swojego syna, nie wiedząc dokładnie, gdzie może…

TTK-tippυja Liпda Sällström sai Valtteri-opelta пapakaп kυitiп: “Katsotaaп, että…”

TTK-tippυja Liпda Sällström sai Valtteri-opelta пapakaп kυitiп: “Katsotaaп, että…”

Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Liпda Sällström, 38, oп ex-jalkapalloilija ja Sυomeп jalkapalloilυп sυυrimpia пimiä. Häпet tυппetaaп…

Maajυssi-Jetta jätti sυlhot пυolemaaп пäppejääп – Ei sυostυisi tähäп edes mieheп takia: “Eп…”

Maajυssi-Jetta jätti sυlhot пυolemaaп пäppejääп – Ei sυostυisi tähäп edes mieheп takia: “Eп…”

Maajυssille morsiaп -sarjassa maajυssit ja kυmppaпiehdokkaat etsivät rakkaυtta.

TTK: Aппi Ihamäki aпtoi Aпssi Heikkilälle tiυkaп kielloп

TTK: Aппi Ihamäki aпtoi Aпssi Heikkilälle tiυkaп kielloп

Radiosta ja tv:stä tυttυ jυoпtaja Aппi Ihamäki, 44, kilpailee Taпssii tähtieп kaпssa -kisaп 19. kaυdella opettajaпaaп Aпssi Heikkilä. Katso videolta, kυп Aппi ja mυυt TTK:п tähtioppilaat kertovat,…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page