Uutuuskirja: Tapani Kansan lapsi avoimena – tällainen kasvatti-isä Aake Kalliala oli

Uutuuskirja: Tapani Kansan lapsi avoimena – tällainen kasvatti-isä Aake Kalliala oli

Kun Tapani Kansa ja Nina af Enehjelm alkoivat seurustella, Tapani Kansan esikoispoika Johannes oli 5-vuotias.

Videolla kerrataan Tapani Kansan uraa.

Johannes oli Tapanin ja näyttelijä Tuulikki Kuorikosken yhteinen lapsi. Kun Nina astui kuvioon, Johannes ei suhtautunut isänsä uuteen kumppaniin suotuisesti.

Nina poistui mökiltä

Kirjassaan Tapani Kansa ja minä (Docendo, toim. Nina af Enehjelm) Nina kuvailee, kuinka ensimmäinen yhteinen mökkiviikonloppu päättyi siihen, että viisivuotias sanoi suorat sanat ”äitipuolestaan”.

– Miksi sinä olet täällä? Ei tämä ole sinun kotisi! Mene pois täältä!, hän huusi.

Katsoin kysyvästi Tapania, mutta hän ei sanonut mitään.

– Ehkä on parempi, että lähden pois, ehdotin varovaisesti.

Tapani sanoi vievänsä minut juna-asemalle. Hieman hämmentyneenä pakkasin tavarani ja vein ne autoon.

– Johannes on vain niin mustasukkainen, Tapani selitti.

Hän yritti kuulostaa huolettomalta, mutta näin, ettei tilanne ollut hänelle helppo.

Ymmärsin hänen ristiriitansa ja ehdotin, etten enää olisi paikalla silloin, kun hän vietti aikaa poikansa kanssa. 

Näin he saisivat olla rauhassa kahdestaan. Tapani nyökkäsi ja hyväksyi ajatuksen.

Aake opetti kertolaskut

Kirjassaan Nina kuvailee, kuinka näyttelijänä myöhemmin tutuksi tullut Aake Kalliala eli Johanneksen elämässä tärkeässä roolissa.

Aake näyttäytyy Johanneksen kertomuksessa toisenlaisena isähahmona, arjessa läsnä olevana.

Aake oli minulle kasvatti-isä, ja hyvä sellainen. Hän oli ihmisenä älyttömän jämpti ja hirveän hyvä psykologiselta otteeltaan. Jos joku aine tökki koulussa, Aake otti heti asiakseen opettaa, kunnes olin oppinut. Muistan kun harjoittelimme kertoluvut. Niiden oppimisessa meni varmaan koko päivä. 

Aake kuulusteli minua, ja jos en osannut, hän pisti minut lukemaan tunniksi. Jälleen hän kuulusteli, ja jos en edelleenkään osannut, jouduin takaisin lukemaan. Aake myös opetti mua laskettelemaan ja luistelemaan, hän piti niistä itsekin. Ei olisi voinut olla Aakea parempaa kasvatusisää.

Johanneksen mukaan kummankin isähahmon välit olivat aina korrektit ja ystävälliset. Hän ei muista heidän puhuneen toisistaan.

Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia kirjasta Tapani Kansa ja minä (Docendo, toim. Nina af Enehjelm).

Active video: Lenita Susi kertoo lolita-tyylistä

Related Posts

TTK-tippuja Linda Sällström sai Valtteri-opelta napakan kuitin: “Katsotaan, että…”

Liпda Sällström ja Valtteri Paliп. Kυva: MTV3 Liпda Sällström lähti mυkaaп Taпssii Tähtieп Kaпssa -kisaaп opettajaпaaп Valtteri Paliп. Jalkapalloп sυυri пimi Liпda Sällström, 38, oп ex-jalkapalloilija ja…

‘Much-loved and inspirational’ Irish Olympian Ciara Mageean to be laid to rest tomorrow

The European champion’s funeral will take place in Ballyphilip, Co Down, tomorrow afternoon. FUNERAL DETAILS HAVE been confirmed for Irish Olympian Ciara Mageean, who died on Sunday…

Four inmates to be sentenced after ‘riot’ breaks out at Limerick Prison

Limerick Prison, Mulgrave Street | LL FOUR inmates are set to be sentenced for their role in a “riot” which broke out within Limerick Prison. Thomas McCarthy,…

Nu er der nyt om skadet rytter: Dronning Mary tilstede, da ambulancen blev tilkaldt

Det var noget af en forskrækkelse for tilskuerne, og – så det ud til – også for dronning Mary og hendes selskab, da der gennem højtalerne ved…

For tre måneder siden ramte katastrofen: Nu skal dronning Mary mødes med ofrene

Mandag har kongehuset meldt ud, at dronning Mary snart drager ud på en længere rejse. Fra 23. til 26. november skal dronningen nemlig på officielt besøg til…

Minttu Kaulasella on uusi ammatti – tarjoaa yllättäviä palveluita

Minttu Kaulanen kertoo löytäneensä sydämenäänen, jota ei ole ennen kuunnellut. Sen innostamana hän on ottanut askelia samaan suuntaan kuin puolisonsa Sampo. Videolla Mintun temperamenttia Kaulasten maailma -sarjasta:…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page